Virtuaalista yritysviestintää

Tänään olin Procomin tilaisuudessa puhumassa aiheesta ”Virtuaalitodellisuus osana yrityksen ulkoista viestintää”. Oma kiinnostukseni virtuaalimaailmoihin on luonnollisesti ollut kuluttajuusnäkökulmista: miten esimerkiksi Second Lifessa toimitaan kuluttajina?

Oma historiani SL:ssa on varsin lyhyt. Ennen MacBookin hankkimista eli elokuuta vanha läppärini ei pyörittänyt ohjelmaa niin, että SL:ssa olisi voinut toimia. Niinpä avattareni Marikoo Marjeta on vielä nuori, ja omakohtainen tuntumani virtuaalimaailmaan on keveä.

Second Life ei ole mitenkään helposti omaksuttava, kuten esimerkiksi Facebook. Jo pelkkä liikkumisen oppiminen vie aikaa. Ja kun siellä liikkuu, niin kiinnostavaa, tutustumisen arvoista ei ihan tuosta noin vain tule vastaan.

Mutta kunhan tekniikka kehittyy, niin uskoisin ihan mieluusti käyttäväni virtuaalimaailmaa (oli se sitten Second Life tai jokin muu, kuten HiPiHi) esimerkiksi opiskeluun osallistumalla seminaareihin. Avataren ”tuunaaminen” ihan rahalla kiehtoisi myös.

Päivän esitykseni löytyy taas Slide Sharesta. Näytin myös konkreettisesti, miten Second Life toimii ja miltä se näyttää.

”Pääcasena” oli Nokian Sandbox, joka on avattu lokakuussa. Nokian toiminta SL:ssa perustuu aktiivisiin työntekijöihin ja paljolti sen oppimiseen, miten ihmiset virtuaalimaailmassa toimivat ja miten kännykät voisivat siihen yhdistyvät. Näin minulle kertoi Milka Pietikäinen Nokian viestinnästä. Nokian on kiinnostunut mm. siitä, kuinka virtuaalimaailmasta voisi lähettää tekstiviestin offline-maailmaan tai miten avatar voisi ohjata lukutaidottoman henkikön kännykänkäyttöä.

Second Lifea ei nähdä enää Nokian PR:n kannalta mitenkään erityisenä paikkana. Käytännön ongelmat koetaan myös melkoisina, eli ohjelma vaatii paljon läppäriltä ja erilaiset turvasoftat voivat estää käytön kokonan.

Kiitokset esitykseni tiedohhaussa menevät myös Tuijalle ja SulaPinta -podcastille sekä -blogille, samoin myös Pirkalle vinkkauksesta hyvään tietopakettiin Marketing in Second Life and Other Virtual Worlds (pdf) ja toki myös hänen päivän puheenvuorostaan.

– – –

Päivässä oli puhumassa myös mm. Uusisuomi.fi:n päätoimittaja Markku Huusko, jonka puheenvuorosta vähän laittelin Jaikuun ja keskusteluakin heräsi sinne.

Tagged: Tags

One thought to “Virtuaalista yritysviestintää”

Comments are closed.