Maksu lisää arvostusta

Nettimaailmassa puhutaan paljon antamisesta ja jakamisesta: esimerkiksi tehdään kirjoja, joita saa ladata ilmaiseksi. Ja minäkin olen samaa tietysti kannattanut: kirjoittanut kaikenlaista nettiin ilman, että siitä olen maksua keneltäkään saanut. Olen toiminut näin, koska olen vastaavasti kokenut saavani muilta tietoa ja lisäksi kokenut, että minulla on sellaista sanottavaa, joka voisi herättää ajatuksia muissakin. Tietysti kirjoittaminen on palkitsevaa myös monella muulla tavalla.

Mutta ilmaisuuden ongelma on se, että me kuluttajina olemme tottuneet arvioimaan tuotteita ja palveluita sen perusteella, mitä niistä maksamme. Ilmaista ei arvosteta samoin kuin jotain sellaista, josta maksetaan. Maksu ei ole laadun tae, mutta silti se, että edes muutaman euron luovutan, nostaa tuotteen tai palvelun imagoa.

David Peralty kirjoitti taannon Blog Heraldista tästä ilmaisuuden ongelmasta. Hän oli omien kokemuksien perusteella tullut siihen tulokseen, etteivät ihmiset arvosta netissä ilmaiseksi jaossa olevia asioita. Kun hän tarjosi ilmaista palvelua, se ei herättänyt kiinnostusta, mutta maksua vastaan hän alkoi saada arvostusta.

Kuten Peralty totesi, kyseessä on hankala dilemma. Hän kehotti ihmisiä edes kertomaan erilaisten ilmaisten tietojen ja palveluiden tuottajille, että pitävät siitä, mitä maksutta saavat.

Toki nettimaailman tiedon, dokumenttien yms. arvostukseen vaikuttaa myös se ympäristö, johon ne on julki tuotu. Esimerkiksi tieteellisessä julkaisussa ilmestynyt artikkeli saa silmissäni tietyn arvon, jota sama teksti ei välttämättä saisi jollakin satunnaisella nettisivulla (tieteellisen artikkelin kun pitäisi läpikäydä tietty prosessi, joka takaisi sen laadukkuutta, ennen julkaisemista).

Toisaalta jos nettitekstissä esimerkiksi kerrotaan, että se on julkaistu vaikkapa jossakin pitämässäni printtimediassa, niin toki miellän sen jollain lailla merkityksellisemmäksi kuin “pelkän” nettitekstin.

Sinällään hölmöä, mutta ajatellaanpa vaikka tätä blogitekstiä: jos tämä olisikin kolumni jossakin mediassa, niin ehkä tämä saisi siitä ylimääräistä sädekehää? Lukijat todennäköisesti olettaisivat, että minulle on maksettu palkkio ja sen myötä olen panostanut siihen enemmänkin kuin pelkkään blogitekstiin.

Merkityksensä on myös sillä, kuka tai mikä taho on palvelun tehnyt. Näinhän se menee muussakin kuluttajakäyttäytymisessä: toisilla yrityksillä on parempi imago kuin toisilla, ja sama pätee myös ihmisiin.

Olen itse pyrkinyt kertomaan hyvinä pitämilleni blogaajille jollain lailla, että arvostan kirjoituksia (joko kommentoimalla, linkittämällä tai kertomalla asian esimerkiksi kasvokkain kohdattaessa). Mutta tässäkin toiminnassa voisin olla parempi.

Tietysti minuakin motivoi se, kun joku kertoo pitävänsä jostakin blogistani. Ei kissa pelkällä kiitoksella elä, mutta kun vatsa on kylläinen, niin kiitoksen ansiosta jaksaa pakertaa vähän enemmän.

Tagged: Tags

16 Thoughts to “Maksu lisää arvostusta

  1. Asiallista palautetta tosiaan varmasti moni kirjoittaja kaipaisi enemmän, olipa kirjoitukset julkaistu sitten blogissa tai suuressa sanomalehdessä. Voipa itseasiassa olla, että moni lehden toimittaja saa vähemmän suoraa palautetta jutuistaan kuin mitä usea blogikirjoittaja, koska kommentointikynnys on blogien osalla huomattavasti alempi.

    Muttapa itse asiaan, kiitokset asiallisista kirjoituksista, edelleenkin.

  2. Daniel: Sen verran olen toimittajan hommia tehnyt, että tiedän toimittajille tulevan kommentoinnin määrän olevan todella vähäistä. Etenkin, jos lehti on pelkästään paperilla, on melkoinen kynnys lukijalla kiittää/haukkua/oikaista toimittajaa (poikkeuksena toki tietyt, aina ihmisiä kuumentavat aiheet). Eli ehdottomasti olen saanut paljon enemmän kommentteja blogeistani kuin lehtijutuista: tähän maailmaan kuuluu vuorovaikutus paljon perinteistä printtimediaa enemmän.

    Ja tietysti lehdessä toimittajan rooli on usein ihan erilainen kuin tällaisessa omassa blogissa: harva lehden lukija edes kiinnittää huomiota, kuka jutun on kirjoittanut, mutta blogeissa kirjoittaja on erottamaton osa tekstejään.

    Ja kiitos kiitoksista, edelleen!

  3. Eihän se ole mikään ihme, jos ihmiset pitävät tuotteen (blogin, lehtikirjoituksen jne.) arvoa sen laadun mittarina, kun kaupassakin yleensä tuotteiden hinnan ja laadun suhteella on jonkinmoista korrelaatiota. Se on kuitenkin kapeamielistä ja tavallaan vanhanaikaista ajattelua.

    Onneksi tässä avointen lähdekoodien ja lähes ilmaisen tiedon maailmassa on edes jonkin verran niitä, jotka ymmärtävät, ettei korkea arvo ole varma laadun tae. Silti kun muistaa, että vielä suurin osa netin käyttäjistä käyttää IE 6:ta ja että Mike Huckabeen kaltaiset konservatiiviset heput ovat kehittyneiden (ainakin jollain tasolla) jenkkien suosiossa, niin kyllä siitä voi päätellä, että sitä kapeamielisyyttä on maailmassa vielä turhankin ja ehkä yllättävänkin paljon.

    Ehkä tästä mennään parempaan suuntaan. Ei bloggaaminen turhaan ole yleistynyt näinä viime vuosina.

  4. Tiedätkö, nyt vasta tuli mieleen miten eri lailla kirjoitan paperilla julkaistavaa ja nettitekstiä. Tai enää en kirjoita paperille menevää, mutta silloin kun kirjoitin, katsoin tarkkaan miten sanon mitäkin, miten kappaleiden pituudet, eihän tule turhaa toistoa jne. Säätämistä ja hiomista, ja lopputuloksena yleensä myös kiitoksia.

    Mutta nettiin kirjoitan melkein korjaamatta siten kun sattuu mielestä pulahtamaan aivokuoren ulkolaitaan.

    Uh, tulipas omitunen olo. Hävettääkö mua? (Ei kai nyt sentään..)

  5. Digitaalisuus muuttaa tavaroiden tai palveluiden arvottamista niiden hinnan perusteella. Hyvinä esimerkkeinä vaikkapa Gmail, Firefox, Wikipedia ja Radiohead. Kaikki edellämainituista ovat erittäin laadukkaita vaikka ovatkin ilmaisia. He joko rahoittavat toimintansa perinteisistä poikkeavilla ansaintamalleilla tai eivät halua ansaita lainkaan.

    Yhteistä kaikille on se että kustannukset (levytila, ohjelmointi, tiedonhankinta ja jalostaminen, musiikin tuottaminen) ovat tarpeeksi lähellä nollaa jotta tuotteita voidaan tarjota ilmaiseksi.

  6. Bitten: NIinpä, ihan tätä samaa siis yritin tuoda julki. Vanhat kuluttajakäyttäytymisen mallit istuvat meissä tiukassa, myös verkkomaailmassa. Ja uskon kyllä, että johonkin toiseen suuntaan kuljetaan.

    Zepa: Ainakin minusta edelleen tuntuu siltä, että paperilta ne virheet, liian pitkät kappaleet ja toistot pomppaavat pahemmin silmille. Verkkotekstille antaa paljon anteeksi, ja sitä voi yleensä jälkikäteen muokata 🙂

    Hannu: Jep, toki näin on, ja kehitys kulkee eteenpäin. Gmailin arvostuksen taustalla varmasti osittain oli se tapa, jolla se tuotiin käyttöön: kun kuka tahansa ei sitä saanut itselleen, vaan piti olla kutsu, niin sille muodostui “arvo” (kuten mille tahansa tuotteelle, jonka saatavuus on rajallinen) ja siitä puhuttiin.
    Radiohead kuuluu mielestäni viime vuoden yhdeksi mieleenjääneeksi kuluttajatapaukseksi: musiikkiteollisuuden on muutettava toimintamallejaan, ja Radiohead oli näkyvä esimerkki tästä. Olen joskus aikaisemmin kirjoittanut suomalaisesta musamaailmasta käyttäen esimerkkinä Jukka Poikaa, jonka biisejä saa ladata ja sitten maksaa euron tilille. Ja jos ei tykkää, niin ei tarvitse maksaa.

  7. “Hän oli omien kokemuksien perusteella tullut siihen tulokseen, etteivät ihmiset arvosta netissä ilmaiseksi jaossa olevia asioita. Kun hän tarjosi ilmaista palvelua, se ei herättänyt kiinnostusta, mutta maksua vastaan hän alkoi saada arvostusta.”

    Kyseessä oli ilmainen video-chat joka vaati Peraltyltä joka kerta erikseen työtä – siis ei rajattomasti monistettava tai automatisoitu digitaalinen tuote kuten nettisisällöt ja -palvelut usein ovat.

    Esim. käytettävyystutkijoiden havaintojen mukaan ilmaisuus vetoaa netin käyttäjien enemmistöön hyvin voimakkaasti ja positiivisella tavalla – riippumatta tulotasosta (maksaminen on vaivalloista vaikka rahaa olisikin). “Ilmainen” on ollut jo pitkään erittäin tehokas sana netissä tapahtuvassa markkinointiviestinnässä, silloinkin kun lopullisena päämääränä on tuotteiden myyminen rahaa vastaan.

    Ilmaiset demoversiot, kokeilujaksot, näytteet, artikkelit, tutkimusraportit jne. voivat pohjustaa hintaviakin kauppoja nettimarkkinoinnissa.

    Ihmisten suorittamiin palveluihin sen sijaan pätee usein tuo minkä Peraltykin havaitsi: monelle on vaikea uskoa että laatutyötä voisi saada maksutta ehkä jotain pikku analyysiä lukuunottamatta. Itse olen kokenut tämän jopa yrittäessäni auttaa kansalaisjärjestöjä nettinäkyvyyden tavoittelussa; niiden jos joidenkin luulisi ymmärtävän vapaaehtoistyön arvon.

  8. Arttu: Maksamisen vaivalloisuudesta olen tainnut viimeksi kirjoittaa elokuussa. Heiskasen Tero jatkoi aihetta omassa blogissaan. Kun kätevää mikromaksamistapaa ei ole, niin nimenomaan se maksamisen kynnys on suuri.

    Eikä liene ihme, että ilmaisuus vetoaa: ovathan esim. monet ohjelmistot aika hintavia, ja jos jotain riittävän kelvokasta saa käyttöön ilmaiseksi, niin tietysti se kelpaa.

    Mutta tässä tapauksessa pohdiskelin lähinnä sitä, osataanko ilmaista asiaa, esim. tietoa, arvostaa samalla tavalla kuin maksullista eli tuota mainitsemaasi maksuttoman laatutyön dilemmaa: ihan taatusti maksuttomuus voi toimia hyvänä markkinointina (kuten omat blogini koen itselleni), mutta jos nämä tekstit olisivat jonkun maksullisen klikkauksen takana tai tyyliin “Tässä alku, maksamalla loput”, niin miellettäisiinkö nämä silloin “paremmiksi”.

    NImenomaan jonkinlaisena palveluna, tiedon jakajina tai viihdyttäjinä, koen kuitenkin useimmat blogitkin, eli jos hinnoittelisin itseni, niin myös lukijakunnalla olisi oikeus vaatia tiettyä laadukkuutta.

    Ja tokihan moni nettipalvelu on sellainen, ettei sen peruskäyttö maksa mitään. Maksut tulevat käyttöön lisäominaisuuksien, pro-tilien yms. muodossa.

    Tämäkin on taas niin laaja aihe, että pitäisi kirjoittaa useamman postauksen verran, jotta saisi kaikki näkökulmat pohdittua 🙂

  9. Ai niin, piti vielä lisätä tuohon ilmaisuuteen, että vetoaahan se arkisessa kuluttajakäyttäytymisessäkin. Suomalaisten suosimat kakkukahvit keräävät väkeä kauppohin ja ilmaismaistiaisia natustellaan mielellään sekä kaikenlaiset kylkiäiset ties minkä tuotteen mukana kelpaavat, samoin kuin ilmaiset kokeilutunnit kuntosaleilla jne. eli eihän se ilmaisuudella houkuttelu tietystikään netissä ja muualla ole erilaista 🙂

    Ja Arttu, se on kyllä sinällään harmi, että jonkinlainen vankka epäluulo ja kyynisyys elää: jos jotain palvelua tarjotaan maksutta, niin epäillään siinä olevan jonkinlainen “puhelinmyyjäkikka” takana, eli ensin mainostetaan ilmaista ja sitten yhtäkkiä huomaakin joutuvansa maksamaan ties mitä.

  10. Mari: Huomasin että olen käyttänyt ilmaisuuden pohtimiseen tänään jo melko pitkän tovin joten kiitos siitä että kirjotit mielenkiintoisesta aiheesta ja vieläpä ilmaiseksi 😉

    Menee kovin filosofiseksi mutta en ole vielä pystynyt itse päättämään että onko ilmaista edes oikeasti olemassa. Ilmaisuuden vastineeksi kun joutuu aina antamaan jotain. Jos ei muuta niin ainakin omaa aikaansa. Aikaahan tulee aina olemaan rajallisesti joten sen jos minkä pitäisi olla arvokasta.

  11. Hannu: Jep, tässä päästää suuriin filosofisiin mietintöihin! Ja olen ihan samaa mieltä siitä, ettei ilmaista varsinaisesti ole, kun resursseihin kuuluu se aikakin. Jostain syystä sitä vain ei tunnuta muistavan. Näinä aikoina, kun ihmisillä alkaa olla varallisuutta, niin ajan arvostus nousee. Tätä slow-ajattelua jne.

    Mutta silti tässä(kin) maassa tunnutaan laskevan asiat nimenomaan eurojen kautta. Esim. eilisessä PTT:n pääkaupunkiseudun kustannustasoa, palkkoja yms. käsittelevässä selvityksessä puhuttiin vain siitä, että on taloudellisesti järkevää pendelöidä aika kaukaakin pk-seudulle töihin. Sille ajalle, jonka kulkemiseen käyttää, ei mitään arvoa laskettu. Tosin se olisikin tietysti hankalaa, koska joillekin se voi olla hyvää aikaa (nauttii ajamisesta ja omasta hetkestä), kun toinen kokee sen ikävänä häiriönä.

    No, tämä nyt menee taas ihan toiseen asiaan!

    Mutta kiitos ihan ilmaiseksi jakamistasi kommenteista, ja samat kiitokset toki muillekin! 🙂 Tämä vuorovaikutus on kuitenkin blogien mainiota antia!

  12. Radioheadistä (ja musiikin uudesta markkinoinnista) vielä: Minusta näyttää vähän siltä, että konkreetisille CD-levyille luodaan myös lisäarvoa sillä, että suurin osa levyn sisältämän musiikin hankkineista ei omista CD:tä. Sitten kun CD paketoidaan siististi ja annetaan ymmärtää, että tätä ekstrahienoa ja kallista oikeaa levyä ei kaikilla olekaan, niin kauppa käy kummasti.

    Jos jollakin on vähän muuta kuin käyttöarvoa, niin netistä ladatulla biisillä, joka hukkuu soittovekottimen tuhansien muiden biisien joukkoon. Jonkinlaisella fyysisellä äänitteellä, musiikijulkaisukokonaisuudella, taitaa edelleen olla paikkansa: jos myyntimäärät ovatkin vähäisempiä, niin yksittäishintaa saadaan pumpattua ylöspäin.

  13. IORi: Tämähän on sinällään aika perinteistä kuluttajaan vetoamista, eli ne harvinaisemmat (eli tässä tapauksessa kivasti paketoidut CD:t) ovat tavoiteltavampia kuin kaikkien saatavilla olevat musakipaleet. Meillä on myös edelleen halu omistaa konkreettisia asioita. Olettaisin, että vasta sitten, kun virtuaalinen kuluttajuus menee sille asteelle, että täällä netissä voi jotenkin tuoda julki saaneen esim. musakappaleen, jota on myyty vain rajoitettu määrä, niin niille kehittyy oikeasti tavoitellumpi arvo eikä sitten enää tarvita samalla tavalla fyysisiä esineitä.

    Minä ainakin menen helposti tutun luona tsekkaamaan cd-hyllyä. Toisen koneelle tallentama musiikki tai Last.fm:n soittolistat ovat toki myös ihan kiinnostavaa, mutta ei kuitenkaan vielä ihan sama juttu.

  14. Mari: Ostin taannoin iTunes-verkkokaupasta Jean Michel Jarren uuden version vuoden 1976 Oxygene-levystä, joka minulla oli napsuvalla LP-levyllä. Poltin sen myöhemmin CD:lle. Musa kuulostaa paremmalta kuin koskaan, mutta eihän tuolla tietenkään tunnu olevan samaa arvoa kuin fyysisellä levyllä, kun painotyöt ym. puuttuvat. Näitä albumien ei-musiikillisia osia tuskin kannattaakaan sellaisenaan yrittää siirtää aineettomiin albumeihin, vaan käyttää tietokonemaailman etuja hyväkseen. Albumin “kansilehdet” voisivat esimerkiksi sisältää staattisten kuvien sijaan animaatioita ja interaktiivisia ominaisuuksia.

    Sellaiset asiat, jotka luonnostaan elävät vain koneen syövereissä, kuten pelit tai muut sovellukset, ostan kyllä mielummin nettikaupasta ilman mitään fyysistä esinettä. Musiikille on kyllä myös hyvää vauhtia käymässä samoin, että biisit ja albumit (jos niitä enää edes samassa merkityksessä tulevaisuudessa on) siirtyvät kokonaan tietokoneille ja pois levyhyllyistä. Mitenköhän käynee kirjoille?

  15. Jep, musiikki siirtyy digitaaliseksi. Minä visioin niin, että virtuaalisen elämän yleistyessä meillä on se netti-identiteetti, jonka yhtenä palasena ovat musa- ja kirjahyllyt. Niitä sopii sitten esitellä muillekin: “Kato, mulla on tää harvinaisuus!”
    Kirjoissa on toki fyysiseinä esineinä edelleen oma viehätyksensä varmaan pitkään. Se tallennusmuoto on kuitenkin ollut mukana menossa jo tuhansia vuosia, musiikkipuolella on menty pikkuisen eri tahtiin 🙂

  16. Voisiko DRM:stä tosiaan tulla ystävä? Kopioinnin rajoittamistahan tuo harvinaisuuskäsite vaatisi, samoin kuin sitä, että kuluttaja voisi esim. nettihuutokaupasta “käytettyä” virtuaalista albumia ostaessaan vakuuttua, että se on alkuperäinen julkaisu, eikä tusinoittain monistettu kopio. Ei näytä oikein ruusuiselta tuo kopiosuojauksen tie musiikkimaailmassa tällä hetkellä.

Comments are closed.