Downshifting-termin ongelmallisuudesta

Downshifting-termiin törmää nyt yhä enemmän myös suomalaisessa mediassa. “Vähemmän työtä, enemmän elämää” -ajatus kiehtoo ja kiinnostaa.

Mutta entä jos ei koskaan ole kunnolla tehnyt uraa tai hankkinut omaisuutta? Voiko silloin olla downshiftaaja? Olen pohtinut tätä omalla kohdallani, sillä kuitenkin jo parissa vuodessa vakityössä totesin, että jotenkin muutenkin voisi elää. Enkä ole koskaan ehtinyt hankkia suurempaa omaisuutta ja varallisuutta.

Siis on helppo downshiftata, jos  elää kiireistä ja kuluttavaa elämää. Mutta jos on pienituloinen, niin on paljon vaikeampi tehdä näyttävää muutosta. Siihen ei välttämättä ole mahdollisuuttakaan, sillä eläminen kuitenkin maksaa: viisikymppinen yritysjohtaja on voinut jo saada asuntonsa maksettua ja kerrytettyä muutenkin varallisuutta, joten silloin on taloudellisesti helppo ottaa sapattivapaa tai muu irtiotto.

Kaikenlainen “vapaaehtoinen vaatimattomuus”, “joutilaampi mutta nautinnollisempi arki” tai “askeettinen hedonismi” on tietysti kulutuksen ympäristövaikutusten kannalta hyvä valinta. Ei kai silloin tarvitisisi erikseen puhua downshiftingistä, jos ihmiset lähtökohtaisesti eläisivät materiaalisesti huomattavasti niukemmin.

Kokeilin Viddler-videojakopalvelua (kiitos linkistä ja vinkistä Jerelle) ja tein videoblogauksen downshiftingiä pohtien.

Tagged: Tags

12 Thoughts to “Downshifting-termin ongelmallisuudesta

  1. On hauskaa nähdä sinut videolla, etenkin, kun emme ole koskaan tavanneet irl. Toteutus on onnistunut muuten, mutta asiasisällön suhteen odotukseni ovat korkeammalla. Video ei juurikaan täydennä edellä kirjoittamaasi tekstimuotoista blogi-postaustasi, vaan on ennemminkin sen toisinto.

    Katsoin sen silti kahdesti.

    ;+)

  2. Jussi, joo, sisällöt ovat tarkoituksella suht samat: en itse ole mitenkään erityisen innokas katsomaan/kuuntelemaan videoita, ja minusta on kiva, jos tekstissä on selitetty ainakin kohtuullisen pitkälle, mitä videossa selitetään. Videot ovat siis minulle lähinnä kokeilua ja lisäjuttu, ja pääpaino on kuitenkin teksteissä.

  3. Toivottavasti downshiftin on vaan enemmän ja enemmän esillä. Sekä asiamielessä että terminä. Se on kuitenkin ihan realistinen ja omakohtainen vaihtoehto valtaosalle jengistä. Ja heille se terminä on ihan toimiva ja osuva.

    Ongelma ei siis ole downshifting-termi vaan se, ettei sille seuraavalle tasolle ole termiä. Mikä olet sitten kun olet pitkään ollut ilman kiireitä ja ylisuuria ansiotuloja? Mikä olet kun kulutuksesi on ollut monta vuotta vähäistä ja vanhat säästötkin ovat paljolti huvenneet? Miksi jokainen downshiftaaja muuttuu oltuaan jo useita vuosia tuossa paremmassa ja ekologisemmassa tilassa? Down******?

  4. Serenitas, jatketaan siis pohdiskeluja 🙂

    Markku, jep, suurimmalle osalle downshifting varmasti osuu ja uppoaa (vaikka kivahan se olisi, jos joku näppärä suomalainen termi taas keksittäisin). Ja aivan, kiteytit minua paremmin sen, mitä ajattelin, eli minunkaltaisteni kannaltani on se ongelma, ettei ole sitä seuraavan tason termiä. “Vapaaehtoinen vaatimattomuus” ei mielestäni kuvaa omaa elämääni, sillä en koe eläväni vaatimattomasti. Askeettinen hedonismikin on vähän vieras, koska en ole mielestäni askeettinenkaan (ehkä monien mielestä olen).
    Ja toivottavaa olisi, että tämä “vähemmän töitä ja kulutusta, enemmän elämää” olisi se normaali tapa elää, jolloin muut joutuisivat keksimään omalle tyylilleen nimen 🙂

  5. Käviskö seuraavan tason termiksi vaikka “onnellinen” 😉

    No joo, oikeesti, asiaa puhutte Markku ja Mari. Mutta kyllä sillekin olotilalle joko nimilappu pian annetaan, sillä kokonaisvaltainen tasapainoisempi elämä suhteessa kuluttamiseen ja työntekoon on ilmiönä yleistymässä kovaa vauhtia.

    Jos nyt jotain termiä pitää tähän hätään kehitellä, niin tulee mieleen jatkaa work-life-balance termistä laajentamalla sitä: work-life-consuming-balance. Vaikka oikeasti paino pitäisi olla tuossa life-osiossa, sillä se on kuitenkin se ykkösjuttu.

    Mutta ehkä me jotain co-creation hengessä saadaan tästä aikaiseksi?

  6. Yritin kommentoida jo perjantaina tästä, mutta kommenttini katosi jonnekin bittiavaruuteen (omassa linjassani oli ainakin silloin jotain häikkää).

    Mulla oli parikin ajatusta:

    1. Sama, mitä Mari pohti kirjoituksessaan/videossaan, mutta omasta (~10 v. Maria nuoremman) näkökulmastani: voiko downshiftata, jos ei koskaan ole ollut “huipulla”, josta tulla alas? Itse opiskelen edelleen enkä siis ole vielä kunnolla (lue: kokonaisuudessaan, täysipainoisesti) työelämässä (erinäisiä kesätöitä ja osa-aikahommia toki olen tehnyt). Minulla ei koskaan ole ollut pysyvää (vuokra)kämppää, vaan kaikki asuntoni ovat olleet opiskelijakämppiä, joissa on rajoitettu asumisaika. Itse koen, että oikeastaan vasta nyt muodostan ensimmäistä kertaa “elämänkatsomustani” (työn, vapaa-ajan, rahan käytön jne. suhteen; maailmankatsomukselliset arvoni olen valinnut jo nuorempana).

    2. Omalle ikäpolvelleni (80-lukulaiset) vanhempien ihmisten tärkeintä pitämät asiat (vakiduuni, omistusasunto, perheauto jne.) eivät ole niin tärkeitä. Sen sijaan ihmiset tekevät melko paljon töitä, jotta heillä olisi varaa esimerkiksi vaatteisiin, kosmetiikka- ym. tuotteisiin, elektroniikkaan ja matkusteluun. Itse koen oman “downshiftaukseni” vastapainoksi oman ikäisteni aatemaailmalle. Niinpä esim. mulle kahdeksasta neljään -vakiduuni kuulostaa enemmän rauhoittavalta ja elämää rytmittävältä jutulta kuin kahleelta (tänä silpputöiden luvattuna aikana!). (Mielipide voi toki muuttua, kunhan valmistun ja menen työelämään 😉

  7. Serenitas, jos päähäni putkahtaa joku osuva termi, niin ilmoitan: mutta se onnellisuus on kieltämättä oleellisinta 🙂

    Moody, no hyvä, että kommenttisi nyt tipahti, hyviä ajatuksia!

    Kohtaan 1. Aivan, moni opiskelija joko joutuu rajoittamaan kulutustaan (eli kokee epämieluisaksi) . Jotkut sitten kokevat tilanteen positiivisemmin eli vaikka tulot ovat pienet, niin osaavat hyödyntää mahdollisen opiskeluajan vapauden eivätkä koe joutuvansa rajoittamaan kulutustaan erityisemmin. Ja ihan varmasti se elämänkatsomus tietyllä tavalla muotoutuu osittain vasta kotoa muuttamisen jälkeen: omaksuuko vanhempien mallit vai haluaako muuttaa niitä johonkin suutaan. Yhtä lailla sitten vaikuttaa tulotaso, eli jos/kun menee töihin, niin miten sitten kertyvän rahan käyttää?

    2. Kahdeksasta neljään -työ voi vallan mainiosti toimia ja olla just tuota elämän rytmitystä. Minulle siinä vain on kuitenkin liikaa työtä jossakin organisaation rattaissa, ellei se työ ole oikeasti antoisaa. Työelämä tuntuu olevan liian harvoille oikeasti kivaa, valitettavasti… Tästä on hyvää keskustelua Jaikussa.

    Mitä ikäpolvien väliseen kulutuksen erilaisuuteen tulee, niin pitää odotella vielä vuosikymmen, että 80-lukulaiset vanhenevat ja esim. saavat lapsia. Se nimittäin tuo niitä perheautoja ja omistusasuntoja 🙂 Omassakin ikäpolvessani on toki niitä, jotka kaihtavat näitä vanhempien tärkeinä pitämiä seikkoja, mutta kummasti aika moni kuitenkin sitten päätyy niihin elämäntilanteen muutosten myötä. On tietysti sinällään jännää, että nuorempi polvi tahtoo tienata rahaa tietynlaiseen materialistiseen kulutukseen: kertonee jotain siitä, ettei siellä siis downshiftaus ole se hieno juttu. Mutta kuten tuli mainituksi, niin sitä omaa elämänkatsomustahan ja -tapaa vasta haetaan tuossa vaiheessa.

  8. Todella hieno tapa blogata. Tulit paljon lähemmäs blogin lukijaa (minähän en myöskään tunne sinua henkilökohtaisesti). Apinoin ehkä myöhemmin omalla blogillani tätä tapaa ainakin yhden kerran. Jos vain kykenen katsomaan itseäni videolta edes…

    Aihe on kiintoisa. Olen itse kirjoittanut myös Ritva Rajander-Juustista jutun Ilona-lehteen, mutta en vaan löytänyt ko. juttua nyt lehden nettiarkistosta.

    Narahdin itse tästä rahan tienaamisen tärkeydestä hiljan kaverilleni, kun hän oli hakemassa työtä, jonka palkkaa pidin aivan liian pienenä. Hän tokaisi, että on tottunut, ettei rahaa ole senkään vertaa (tekee osa-aikatyötä), niin hänelle tuommoinen liksa olisi mitä parhain. Itselläni on kulutus tupannut aina lisääntymään sitä mukaa, mitä isommat tulot ovat.

    No, en siis taida ihan olla itsekään mikään oravanpyörästä hypännyt, vaikken enää palkkatyössä käykään. Yrittäjäksi siirtyminen kun ei taida olla niitä kaikkein lupsakoimpia tapoja ansaita elantonsa. Mutta sopii minulle, sillä eniten kuukausipalkkatyössä käymisessä kärsin siitä, että sinne tosiaankin piti mennä joka päivä. Samaan aikaan. Ja olla kahdeksan tuntia. Vaikka olisi ollut hyvä sää/muuta tekemistä – ei auta, hommat piti hoitaa 9 – 17 välillä. Nykyinen rytmi on loogisempi: teen töitä, kun niitä on käsillä. Muuten ollaan kuin ellun kanat vai miten se meni…

  9. Tuosta “kulutus kasvaa tulojen myötä” -aiheesta on viime aikoina tullut useamman kerran kaveripiirissä keskustelua. Ja siitä, miten käsitys hyvistä tuloista on todellakin suhteellinen. Kun tottuu ansaitsemaan tietyn summan, niin paluu pienempään tulotasoon on vaikeaa. Siksi olen ajatellut, ettei minun pitäisi edes koskaan oikeasti tottua isoihin rahoihin 🙂

    Minullekin yrittäjyyden vapaus maistuu. Tosin olen yrittänyt myös opetella sanomaan ei, vaikka se yrittäjänä tietysti kirpaiseekin: haluan kuitenkin sitä vapautta, eli kun tietty tulotaso täyttyy (minun kohdallani se ei ole kovin suuri), niin sitten ennemmin vapaata aikaa kuin lisätuloja.

  10. Olen pohtinut ihan samaa omalla kohdallani, en ole siihen oravanpyörään vielä ehtinytkään, mutta tiedän jo nyt aivan varmasti, etten siihen halua. Silti omallakin kohdalla on paljon asioita, joiden kanssa voisi ottaa vielä lunkimmin. Jonkinlainen downshiftaaja siis kai olen, mutta kovin suuri muutos tai herätys tähän aatteeseen tutustuminen ei ole ollut.

Comments are closed.