Kulutusjuhla-blogimme sai Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelmalta Kuukauden ruokablogi -tunnustuksen. SRE on jakanut tunnustusta tämän vuoden ajan, ja muistaakseni olenkin siihen jossain ruokablogissa taannoin törmännyt.
Tämähän yksi tapa tehdä blogimarkkinointia. SRE:n mielikuva on ainakin minun aivoissani enemmän positiivinen kuin negatiivinen, ja ohjausryhmästäkin löytyy henkilöitä, joita arvostan. Varsin helpolla tavalla eli “palkitsemalla” joku blogi kuukausittain saadaan näkyvyyttä porukassa, jolle SRE:sta halutaankin kertoa.
Perusidealtaan tämä ei tietysti eroa blogeissa kiertävistä tunnustuksista, joita jaellaan toinen toiselle (esimerkiksi Make My Day). Mutta ulkopuolisen hoitamana tämä ei ole niin yksinkertaista: jos Kuukauden ruokablogin valitsisi esimerkiksi liha-alan elintarvikeyritys, niin kieltämättä minun suhtautumiseni olisi negatiivisempaa.
SRE:n kohdalla blogiluottamusta lisää se, että sivuilla on myös omia, aktiivisia blogeja. Sen myötä tulee fiilis, että taustalla on ihmisiä, jotka ymmärtävät oikeasti blogimaailmaa eivätkä vain arvo noita Kuukauden ruokablogeja.
Ruoka puhuttaa: se on myös kulttuuria ja sosiaalista identiteettiämme
Kulutusjuhla ei tietysti ole varsinainen ruokablogi, mutta SRE:n perustelut valinnalle olivat vakuuttavat. Ruoka on ehdottomasti yksi eniten keskustelua herättävistä aiheista Kulutusjuhlassa, mutta sehän ei ole mikään ihme: ruoka on erityisen merkittävässä asemassa kuluttajuudessa.
Kuten Kaj Ilmonen kirjoitti kirjassaan Johan on markkinat (168-176):
“Ruoka avaa erityisen näkökulman niin kulutukseen kuin jonkin yhteiskunnan kulttuurisiin ja sosiaalisiin erityispiirteisiin. Pelkästään ruoan valmistaminen vetoaa edelleen kaikkiin aisteihimme ja loihtii päissämme odottamattomia mielihaluja.
Ruoan valmistamistakin merkityksellisempi ruoan valintaa ohjaava tapahtuma on itse syöminen. Se suo parhaimmillaan mielihyvää vailla vertaa. Samalla se tunkeutuu minuuteemme, muokkaa meidän persoonallista ja sosiaalista identiteettiämme. Ruoka on keskeinen biologisten, psykologisten ja sosiaalisten prosessien välittäjä elämässämme.”
Ruoka kiinnostaa: se on politiikkaa ja elämänhallintaa
Lainaan vielä pätkän Ilmosen ajatuksista, jotka sopivat hyvin keskellä keskusteluja mm. palvelutiskien toiminnasta ja marinoidun lihan tuoreudesta. Ilmonen käyttää termiä ajatusluutuma eli gusteemi Lévi-Straussin pohjalta: “Ne ovat säännönkaltaisia valintaperusteita, joita ei kuitenkaan noudateta orjallisesti tilanteessa kuin tilanteessa.”
“Ei liene liioiteltua sanoa, että terveellinen ja epäterveellinen ovat nykyään osa valtion harjoittamaa elämänpolitiikkaa tukevia elämänhallinnan ajatusluutumia.
Kokonaan toinen asia on sitten se, mitä ruokalajeja ja -aineita sekä missä määrin annosteltuina on lupa pitää terveellisinä tai terveydelle haitallisina. Tänä päivänä, jos koska, käydään tästä aiheesta kiivaita kamppailuja niin talouden kuin politiikankin alueella.”“…luottamus ruoan puhtauteen on käynyt sitä tärkeämmäksi, mitä lähemmäksi tätä päivää tullaan. [- – -] Se on vaatinut valtion puuttumista ruoan tuontiin ja johtanut ravintoaineiden jatkuvaan testaamiseen. Testaamisen syyt ovat kahtalaiset: Ensinnäkin ruoan alkuperä on nykyisillä maailmanmarkkinoilla hämärtynyt. Toiseksi kuluttajat eivät luota sellaisiin ruoka-aineisiin ja tavaramerkkeihin, jotka eivät nauti yleistä luottamusta. Luottamus ruokaan tai ainakin pyrkimys turvautua luotettavaksi koettuun ruokaan kuuluu elämänhallinnan alaisiin arjen ajatusluutumiin.”
(Ilmonen, Kaj. 2007. Johan on markkinat. Kulutuksen sosiologista tarkastelua. Tampere: Vastapaino.)