Perjantaivideoita ja nettihupailua

Työhuonetoveri Ollin kanssa olemme aloittaneet Perjantaivideot-nimellä kulkevien videopätkien teon ja julkistamisen. Ideana on, että kuvaamme ainakin silloin tällöin perjantaisin tuotoksen, joka editoidaan ja laitetaan nettiin.

Olli on tässä puuhassa paljon minua kokeneempi ja taitavampi, joten näiden videopätkien avulla hän ylläpitää taitoaan ja opettaa minua. Suomalaisille markkinointipäättäjille tehdyn kyselyn mukaan nettivideot ovat ensi vuoden hitti (“Tulosten mukaan erääksi hittiviestintäkanavaksi ovat nousemassa web-videotuotannot“), joten mehän olemme siis ajan hermolla, heh.

Tietysti tämä on myös ammatillinen panostus. Uskon, että nettivideoiden tekotaidosta voisi olla hyötyä omaan ansaintaan.

Tältä näytti toinen ja viimeisin, eilen julki tullut Perjantaivideomme. Siinä ruotsalaisuuden päivänä haastattelukohteena oli Merihaassa asuva tätini:

Ollin ja minun työhuoneyhteistyö on tietysti tuottanut muutakin kivaa. Kuten Facebook-faniryhmän Marollin. Sen perusti pari viikkoa sitten Erkka (joka muistini mukaan aikoinaan esitteli minut ja Ollin toisillemme). Tätä edelsi samana päivänä minun ja Ollin yhteiskuva, kun olimme laittaneet seinällemme Kari Haakanan kuvan ja itselaukaisijan voimin nappasimme peukkuotoksen. Erkka animoi kyseisen kuvan ja päätti myös pistää ryhmän pystyyn. Nyt tuo FB:n Marolli-sivu toimii esimerkiksi Perjantaivideoiden julkistuspaikkana.

Omaa nettimainettaan ei tunnetusti pysty täysin hallitsemaan. Kun itse laittaa nettiin kaikenlaista, niin toki on oikein ja kohtuullista, että se tuottaa lempeää piruilua, aitoa hauskuutta ja oivaltavaa muokkausta. Eikä se haittaa ainakaan minua niin kauan, kun tuloksena on tällaisia piristyksiä.

Tietysti on varmasti myös heitä, joiden mielestä minä ja nettihäröilyni on ärsyttävää. Joten ehkä joskus vielä joudun kohtaamaan jotain negatiivista.