Kuka saa sananvallan ruuan aineiden vaarallisuudesta puhuttaessa?

Sunnuntaina Turun Sanomien jutussa haastateltiin professori Mikko Salaspuroa, joka kertoi, että asetaldehydi-niminen aine voi aiheuttaa syöpää. Asetaldehydiä löytyy mm. käymisteitse valmistetuista elintarvikkeista, luontaisesti monista tuotteista (kuten omenat) ja vaikkapa makeutetuista jogurteista, joita lapset syövät.

Tällainen tietysti aina kiinnostaa, ovathan kyseessä lapset, terveys ja ruoka. Palstatila ja nettiklikkaukset lienevät taattuja.

Kemikaalikimaran Anja Nystén kuitenkin kertoo hieman enemmän taustoja aiheelle:

“Salaspuro on  Biohit Oyj:n tieteellinen neuvonantaja ja  hallituksen jäsen. Yhtiö julkisti marraskuussa 2009 pörssitiedotteen, jossa kerrottiin uudesta Acetium-kapselista. Tuotteella voidaan torjua syöpää aiheuttavan asetaldehydin vaikutuksia ihmisen ruoansulatuskanavassa. Acetiumia voi ostaa ilman reseptiä. Biohitin tavoitteena on saada tuote apteekkien käsikauppamyyntiin Suomessa vuoden 2010 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Acetiumin kansainvälinen markkinointi on tarkoitus aloittaa viimeistään vuoden 2011 kuluessa. Biohitin osakkeen arvo nousi pörssitiedotteen julkaisun jälkeen yhtenä päivänä 160 %. ”

Acetium -kapseleiden vaikutusta kuvataan puolestan näin:

Kliiniset kokeet ovat osoittaneet, että etanoliliuoksen kanssa tyhjään mahaan annosteltaessa 200 mg L-kysteiiniannoksella Acetium-kapseleilla pystytään sitomaan asetaldehydiä vähintään 45 minuutin ajan.

Ovatko Acetium -kapselit tarkoitettu mahavaivaisille spiritus fortuksen ystäville? Kun tuttavani kommentoi marraskuussa Biohitin kurssin huimaa nousua, totesin tuotteen liittyvät alkoholiin ja siten taatusti löytyvän markkinoita. Nauti konjakkisi Acetiumin kera, niin ei tarvitse huolestua mahasyövästä. Ensin rummutettiin etanolin aiheuttamasta asetaldehydialtistuksesta, sitten elintarvikkeiden. Kuinka  ollakaan uutiset sattuvat sopivasti samoihin aikoihin lääkkeen apteekkeihin tulon kanssa.”

Ymmärrän tietysti hyvin toimittajia, jotka lähtevät haastattelemaan tällaisen aiheen tiimoilta Salaspuroa. Professorihan nähdään luotettavaksi ja hyväksi lähteeksi, joten tuskin tulee mieleen tarkistaa hänen taustojaan. Etenkin, kun aihe on näin houkutteleva.

Toisaalta tapaus kertoo sen, että nämä taustat tulevat näinä aikoina kuitenkin julki. Se antaa oman mietintänsä mediastrategioihin. Ainakin omalla kohdallani luottamus Salaspuroon notkahti: olisin mieluusti lukenut jo itse jutuista, että Salaspuro on mukana Biohitissä (enkä vasta blogeista ja Turun Sanomien jutun kommenttipalstalta).

Tosin eipä kuvani lääketeollisuuden ja vastaavien tahojen viestinnästä muutenkaan ole kovin positiivinen: bisnestähän niissäkin halutaan tehdä ja varsin helposti voidaan pistää julki kaikenlaista, josta saa tehokkaat otsikot.

Itse en niinkään jaksa kiinnostua syöpää aiheuttavista tai ihmisten terveyttä mahdollisesti uhkaavista ruuan kemikaaleista: kohtuus kaikessa, kuollaan kuitenkin jne. Mutta minua kiinnostaa kyllä se, miten teollisesti valmistetut myrkyt ja muut aineet vaikuttavat luonnon kiertokulussa laajemmin. Eiväthän ne ihmisen elimistöön pysähdy, vaan jatkavat esimerkiksi vesistöihin.

Kemikaalikimarahan on mainio blogi, ja sen myötä olen itsekin kääntynyt Nysténin puoleen ammatillisessa mielessä kaivatessani lisätietoa kemikaaleista.

Tagged: Tags

2 Thoughts to “Kuka saa sananvallan ruuan aineiden vaarallisuudesta puhuttaessa?

  1. Monen toimittajan mielestä tutkijat, professorit ja virkamiehet ovat puolueettomia ja objektiivisia haastateltavia, joilla ei ole omaa lehmää ojassa. Toisin kuin esimerkiksi yritysten edustajat.

    (Blogasinkin tätä aihetta sivuten hiljattain: http://outi.posterous.com/virkamiesjulkisuuteen-ei-toimitusjohtajalla-o )

    Unohdetaan, että meillä kaikilla on omat vaikuttimemme. Myös toimittajat tekevät juttunsa omista olettamuksitaan ja arvoistaan lähtien, halusivatpa olla kuinka objektiivisia tahansa. Mutta absoluuttinen objektiivisuus on mahdotonta inhimillisessä toiminnassa!

  2. Joo, ihan totta: toimittajat haluavat uskoa, että tieteen edustajat ovat neutraaleja tiedonlähteitä. Ja tiedepuoli tietysti osaltaan pyrkii ylläpitämään samaa ajatusta. Usein jutun luotettavuutta on henkisesti helpompi vakuuttaa, jos kommentin on pyytänyt henkilöltä, joka käyttää tutkijan tai professorin titteliä, riippumatta siitä, onko henkilö oikeasti edes tutkinut juuri kyseistä asiaa.

    Kun itsekin kirjoitan juttuja, niin usein mietin, että miten sattumanvaraisesti joku saattaa päätyä tiedonlähteeksi, koska ei välttämättä noin vain löydä sitä, joka olisi oikeasti paras henkilö kertomaan. Lisäksi tietoa ylipäätään hakee omista lähtökohdistaan: välillä tuntuu, että toimittajalla on näkemys, jolle haluaa vahvistuksen ja haastateltava valitaan nimenomaan pönkittämään tätä näkemystä.

    Ja jos itse olen joskus haastateltavana, niin tietysti minulla on omat taustani ja painotukseni. Yhtä lailla kuin ne vaikuttavat varmasti tekemääni toimitustyöhön ja tiedonhankintaan: seuraan maailmaa omien lasieni läpi ja sen kautta näkemys ei taatusti ole kaikenkattava.

Comments are closed.