Journalismin ja toimittajan vapaan blogikirjoittelun rajanvetoa

Viime viikolla seurailin YLEn webinaaria (videotallenne Areenassa, raporttia Qaikussa), jossa käsiteltiin mm. eettis-ekologisuuteen keskittyvää Uusi musta -konseptia.

Tarinatalon ja YLEn yhteisprojekti Uusi Musta käynnistyi jokin aika sitten blogivetoisella nettisivulla ja kevään mittaan ohjelmaa kuullaan radiossa. Taustalla on Noora Shinglerin blogi Kemikaalicocktail, joka on kerännyt sankan kävijäjoukon ja vilkasta keskustelua viimeisen parin vuoden aikana.

Lauantaina Kemikaalikimaran Anja Nystén nosti kyseiset nettisivustot esiin journalistisesta näkökulmasta, ja siellä kommenttiosastolla käydään vilkasta keskustelua (tosin yleläisiä ei käsittääkseni vielä ole näkynyt mukana keskustelussa):

“Kemikaalicocktail-blogi on tuottaja/toimittaja Noora Shinglerin henkilökohtainen – tai ainakin oli Uuden Mustan syntymiseen asti.  Toisaalta Shingler on blogissaan alusta asti tuonut selkeästi esille yleläisyytensä sekä asiatoimittajuutensa. Onko blogi nykyisin YLE:n, koska sen juttuja on Uuden Mustan sivustolla? Vastaako YLE blogin sisällöstä, koska Uuden Mustan alareunassa on YLE:n tiedot? Kuka ylipäänsä vastaa, kun toimittaja tekee mediataloon asiajuttuja ja käsittelee samaa aiheetta omassa blogissaan? Mikä on asiajuttua, mikä mielipidettä? Onko YLE Olotilassa, Uudessa Mustassa ja Kemikaalicocktalissa samat pelisäännöt?”

Blogit kiinnostavat näkökulmien vuoksi

Itse seuraan lukuisia blogeja, joita pidän kiinnostavina, mutta joiden tulkitsen viestivän nimenomaan omasta näkökulmastaan. Samaan tapaan voi tehdä johonkin asiaan omistautunut lehti tai tv-ohjelma.

Ne antavat osaltaan ajattelemisen aihetta, tiedonjyviä tai viestivät teemoista, jotka ovat nousemassa laajemminkin pinnalle esim. kulutuskeskusteluista. Yksiselitteisiä “totuuden torvia” ne eivät tietenkään ole, ja saatan suhtautua joihinkin esiinnostettuihin aiheisiin tai väitteisiin hyvinkin kyseenalaistaen, mutta silti blogi voi olla mielestäni kiinnostava.

Tällaiseksi “näkökulmablogiksi” olen mieltänyt myös Kemikaalicocktailin. Sen myötä myös Uusi Musta on asemoitunut samaan kategoriaan. Noora on vauhdikas persoona ja tuo sanottavansa äänekkäästi esiin. Tietysti osa siitä tykkää, osa ei.

Mutta ymmärrän Nysténin esiintuomat kysymykset journalismin rajasta tässä tapauksessa vallan mainiosti. Myös suhtautuminen kommentoijiin on yksi alue, joka näyttää Nysténin blogitekstin ja sen kommenttien perusteella kummeksuttavan osaa Kemikaalicocktailin ja Uuden Mustan seuraajista.

En itse tohdi väittää olevani merkittävä kulutuksen asiantuntija, saati tuovani blogeissani julki suuria totuuksia: katson maailmaa tietystä näkökulmasta ja se näkyy blogiteksteissäni. Kuten se ajatus, että me  yksinkertaisesti käytämme liikaa luonnonvaroja, eikä se parane vain sillä, että ostamme kirpputoreilta tai käytämme luonnonkosmetiikkaa.

Tärkeintä siis olisi muuttaa suhdetta tavaraan ja omistamiseen: pärjäämme paljon vähemmällä ja sen myötä esimerkiksi kemikaalien määrä vähentyisi.

Muokkaus 25.2.: Kirjoitusvirheiden korjailua, kiitos Maria

Lisäys 25.2.
Noora Shingler kommentoi aihetta Kemikaalicocktailissa todeten mm. seuraavaa:

“Siinä missä Uutta Mustaa ylläpitää useampi henkilö, on Kemikaalicocktail yhä vain minun ääneni ja asenteeni, ärhäkkyyteni ja hippeilyni blogin muodossa, aivan kuten tähänkin saakka. Ja minä olen aivan yhtä kriittinen ja äkkipikainen kuten aikaisemminkin. YLEssä tilaaja on tiennyt millainen tyylini on eikä ole sen linjan suhteen esittänyt muutostoiveita.

Kemikaalicocktailissa toimin bloggaajana, Uudessa Mustassa työskentelen tuottajana ja toimittajana. [- – -]

Mutta siinä missä vaikka tv-toimittaja haastattelee yhteen juttuun eri tahoja ja mielipiteitä, voi blogissa edetä vähitellen ja julkaista samasta asiasta eri mieltä olevien tahojen kommentit omissa postauksissaan, tavallaan pitkittää jutun eloa verkossa, ja kehittää keskustelua vähitellen (esim. asetaldehydikeskustelu).

Siinä missä vaikka uutisjuttu on tehty valmiiksi ja esitetään valmiina tv:ssä, blogijuttu vasta aloittaa elämäänsä kun eka postaus on saatu ilmoille.”

Lisäys 27.2.

YLEn Uusien palvelujen kehityspäällikkö Tuija Aalto nostaa esiin tämän kirjoittelun ja kommentoi osaltaan:

“Journalistin roolia verkossa tässäkin blogissa paljon pohtineena olen sitä mieltä, että toimittajalla on aina erityinen vastuu yleisölleen välittämänsä tiedon oikeellisuudesta, esiintyipä hän toimittajaroolissaan sitten yle.fi-sivustolla tai muissa yhteyksissä. Sosiaaliseen mediaan laajentuvan verkkoläsnäolon kautta toimittajuus ei rajaudu mediatalon omiin välineisiin.

Se, miten vahvalla asenteella tieto tarjoillaan, on eri asia ja siinä vapauksia voi ottaa vaikka kuinka paljon.”

Tagged: Tags

17 Thoughts to “Journalismin ja toimittajan vapaan blogikirjoittelun rajanvetoa

  1. Nysténin kirjoitus oli hmmm… ehkä turhankin terävä, mutta osaltaan puki julkiseen muotoon sen, mitä moni bloggaajakumppani on suljetumpien ovien ja foorumien takana pähkäillyt. (Muutaman hengen otos ei tietenkään ole tilastollisesti kovin vakuuttava ;D)

    Mutta varsinaisesti piti kommentoida viimeistä virkettä.
    Vähemmän tavaran omistaminen olisi ihanteellinen tila, mutta tökkää monella siihen, ettei oikein tiedä miten sen “tyhjyyden” sitten korvaisi. Toisaalta, ei myöskään tunnisteta oikeaa tarvetta. En minäkään, sorrun ostamaan milloin mitäkin jota ilmankin pärjäisin. Olisi hienoa jos oikeiden tarpeiden tunnistaminen ja vähällä eläminen tulisi selkärangasta, vähän kuin polkupyörällä ajo. Siitä ollaan toistaiseksi kaukana.

    Toisaalla pohdittiin myös eräänä päivänä sitä, minkä verran ihmisten rahankäyttöön on oikeus tai velvollisuus puuttua. Oli mielipiteitä laidasta laitaan, muunmuassa sellaisia, jotka tunsivat, että he saavat käyttää omat rahansa tasan niinkuin haluavat, niin kauan kuin eivät suoraan vahingoita ketään.
    Mielenkiintoinen kysymys onkin, kuinka pitkälle menee yksilönvapaus ympäristöasioissa?
    Jos naapurini ostaa norsunmetsästysmaasturin, onko moraalisesti oikein vihjata hänelle, että ympäristöystävällisempiäkin vaihtoehtoja olisi olemassa?

    Samaan kastiin kuuluu kai halpamuodin ostamisesta moralisoiminen. Saako ihmiselle, joka käyttää omaa palkkaansa kiinalaiskenkiin, sanoa, että “tuo on aika tyhmää, tekisit mieluummin näin”, vai onko ihmisillä oikeasti oikeus käyttää rahansa niinkuin he haluavat?

  2. Ei näkökulman taakse voi piiloutua jakaessaan suoranaista disinformaatiota. Jokaisella on oikeus omiin mielipiteisiinsä, muttei omiin faktoihinsa. Voiko esim. homeopaattisia hoito-ohjeita jakavia blogeja kutsua parhaimmalla tahdollakaan vain näkökulmablogeiksi? Tai salaliittoblogeja, hieman kärjekkäämpänä esimerkkinä? Lukijalla on toki ihan aina vastuunsa, mutta väitän, että niin on myös kirjoittajalla, joka esittää ikään kuin jollain tavalla asiaan perehtynyttä ihmistä, asiantuntijaa, kuten voisivat jotkut erehtyä kuvailemaan. Jos mainostaa itseään toimittajana, mutta sitten ei millään tavalla toimikaan toimittajanetiikan mukaisesti, voidaan siinä huijata lukijalta perusteettomasti luottamus.

    Lisäksi mua kyllä hämmästyttää, että millainen toimittaja pitää perustelujen kyselyä urpoutena. Pitääkö hän sitä mahdollisesti urpona toimintana myös itse tentatessaan haastateltaviaan? Kyseleekö hän toisin sanoen itse ikinä perusteluja keneltäkään, vai onko hän vain äänitorvi, milloin millekin omaa maailmankuvaansa myötäilevälle taholle? Sillä lienee aika paljon merkitystä, kun hän esimerkiksi esittelee YLEn puolella artikkelin, jossa on haastatellut jotakin asiantuntijaa jostakin vaaralliseksi leimatusta aineesta. Varsinkin, kun asiantuntijalla itsellään on eturistiriitoja. Kaikki eivät taida mediakriittisyyden jaloa taitoa, siksi itseään toimittajiksi kutsuvilla tulisi olla erityisen valpas asenne tiedonvälitykseen ja erotella selkeästi omat uskomuksensa faktoista. Valitettavasti Shingler ei oikein näytä edes ymmärtävän näiden kahden asian eroa. (Toisaalta hän ei ole mikään poikkeus suomalaisten toimittajien ringisssä.) Lisäksi jos selkeästi esitellään “vain” omia mielipiteitä, se tulisi selkeästi ilmaista niin, että myös medialukutaidottomat ihmiset sen ymmärtävät. Enkä mä vaan pääse sen yli, että perustellun kritiikin esittäminen on “uskomatonta”. Enkä kyllä sen urpottelunkaan yli. Tiedonvälityksen ammattilainen, joka on vain vapaa-ajallaan täysin kyvytön itsekritiikkiin?

    Ja miksei “kukaan” osaa kirjoittaa Shinglerin nimeä (sitä, joka komeilee malliksi bannerissaankin :P) oikein?

  3. Stazzy, tuo esiinnostamasi “kuinka paljon muita saa moralisoida tai muuten puuttua tekemisiin” -pohdinta olisi jo useammankin kirjoituksen aihe 🙂 Usein todetaan, että ei saa syyllistää, ja itse mietin sen vuoksi, että miksi ei? Jos teemme väärin, niin syyllisyydentunto on normaali seuraus. Toki muutoksen kannalta on tehokkaampia motivointikeinoja, mutta kyllä minulla syyllisyydentuntoa on muuttanut myös kulutuskäyttäytymistä.
    Ihmisten ympäristöystävällistä käyttäytymistä kuulemma tehostaa, jos he tietävät, että muutkin tekevät jotain. Siksi siis sellaisen viestin välittäminen “naapurisi jätti auton ostamatta ekologisista syistä” olisi vissiin toimivaa.
    Ja edelleen tietysti jankkaan siitä, että suuret muutoslinjat vaativat yhteiskunnalta tekoja, ei vain sitä, että kehotetaan ihmisten muuttamaan omaa toimintaansa.

    Ja Maria, tunnustan heti alkuun kyvyttömyyteni kirjoittaa nimiä oikein, pitää korjata 🙂

    Olet aivan oikeassa siinä, että jos blogisti vetoaa asiantuntijuuteensa ja sen varjolla kirjoittaa mitä tahansa, niin ollaan heikoilla jäillä. Ja siksi tässä tapauksessa olen siis miettinyt, että miten jotkut blogit saavat sitten silmissäni tietyn arvostuksen, myös tiedonjakajina, ja toiset eivät (eli ne päätyvät siihen näkökulmablogit-kategoriaan).
    Minuun vetoaa tietty kiihkottomuus, samoin kuin kyky kyseenalaistaa myös ne omat näkökulmat. Siihen liittyy myös erimielisten kommentoijien tietty arvostus.

    Hmm, taidan nyt olla tässä hieman ympäripyöreä? Koetan nyt viedä tätä kommenttiani yli tästä yhdestä casesta vähän laajempaan pohdintaan blogeista, niiden kirjoittajista ja toimittajien vastuusta (ihan siksikin, että en Kemikaalicocktailiakaan niin tiivisti seuraa)…

    Mielestäni toimittaja kaivaa itselleen pitkällä tähtäimellä kuoppaa, jos toistuvasti näkyy, että taustatöitä ei ole tehty riittävän huolella eikä virheitä korjata tai pahoitella. Tai ettei eroteta mielipiteitä faktoista. Tai että vapaa-ajan kirjoittelussaan suhtautuu epäasiallisesti kritiikkiin tai oikaisuvaatimuksiin.

    Se hyvä puoli blogeissa ainakin on, että ne mahdollistavat toimittajien taustojen esiinnousun. Ainahan toimittajalla on oma maailmankatsomus, mutta aiemmin se ei välttämättä ole kovin monelle mediankuluttajalle näkynyt. Vaikka journalismi pyrkii objektiivisuuteen, niin se on äärimmäisen vaikeaa: ketä haastatellaan, mitä kysytään, mitä kommentteja juttuun nostetaan jne. Se kaikki vaikuttaa siihen, millainen juttu lopulta tulee ulos. Netin myötä tästä toiminnasta on tullut läpinäkyvämpää, vaikka ei tietysti vieläkään mitenkään “paljasta”.

    Ja mainittakoon vielä tässä suhteeni kirjoituksessa mainittuihin henkilöihin (en tajunnut blogitekstiin kirjoittaa) eli että Nooran olen tavannut pari kertaa ja olen sellaisella moikkaustuttavuustasolla hänen kanssaan. Nysténille olen mm. soitellut kaivatessani omiin teksteihini kemikaaleja koskettavaa tietoa ja olen käyttänyt myös hänen kirjaansa lähteenä.

  4. Kommentoinpa vielä, että vaikka mielestäni Nysténin esittämä huomio toimittajuudesta, yle-kytköksistä ja blogaajan vastuusta oli asiallinen, kävin itse oikein tutkimassa mm. sitä urpoilukommenttia. Totesin, että vaikka kommentoijan oli oikein aiheellista kysyä perusteluja (mikä siis ei ollut huono asia) niin itse kommentti oli kyllä kieltämättä vähän verta nenästä kaiveleva (“siis jos sä osaat ite tehä hyvää ruokaa niin sun mielestä pitäis kaikkien syödä kasvista”?-tyyppinen tahallinen väärinymmärrys.) urpo nähdäkseni liittyi myös kontekstiin, sana taidettiin mainita jo postauksen otsikossa.

    Eli joo, tavallaan tuossa Kemikaalicocktailin osassa “valta tuo vastuuta” ja vaikka itse katson blogaajan luovuttamattomaksi oikeudeksi mm. kommenttien sensuurin, kommentoijien mollaamisen ja kommenttien sivuuttamisen (puhumattakaan kommenttien disabloinnista, vaikka se toki onkin yleensä sääli), niin kenties tässä ainakin tuo ylen mukaantuonti ja ylen sivuston sekoittuminen Shinglerin omaan muuttavat asetelmaa.

    Eli nuo kytkökset tuossa ovat keskustelun arvoisia. Sen sijaan minusta niin homeopatiablogeilla, raakaravintoblogeilla kuin h&m:n alelaarilöytöjä esittelevillä “muoti”blogeilla on oikeus olla olemassa ihan sensuroimattomina. Kun netissä aletaan tietoisesti levittää väärää tietoa, on ongelma isompi (vaikkapa rokoteinfon osalta) mutta pääsääntöisesti ihmisten pitäisi ymmärtää netin rajat ja sen, että netissä tieto voi olla mitä on.

    Jostain syystä tämä nivoutuu mielessäni yhä useammin netissä näkyvään kommentointiin “et sä voi sanoa, että sä et tykkää ruseteista / tykkäät ruseteista / et osaa käyttää rusetteja / kun sun blogia lukee x teinia/vammaista/nuorta/ihmistä/ ja ne luulee että toi on laki/jumalansanaa/alkaa tehdä just noin/ei ala tehdä just noin/.” Pointti taisi tulla selväksi. Onko blogin julkisuus ja suosio todella perustelu sille, että sillä on vastuu tehdä asiat tietyllä tavalla? (Tässä en nyt ota huomioon näitä toimittajuus/ylekytköksia.) Lisäksi itse en ole missään vaiheessa erehtynyt pitämään Shingleriä minkään alan asiantuntijana ja tavallaan koen suurta surua siitä, että oikeasti näitä lukijoita ilmeisesti sankoin joukoin löytyy.

    Vielä tärkeämpää on ymmärtää, että myös painetussa sanassa ratkaisee lehden linja, poliittinen puolue joka usein on piilossa taustalla ja toimittajien subjektiivinen näkemys. Medialukutaito ehkä internetin myötä onkin kehittynyt kun tavanomainen media ja toimittajat ovat rantautuneet nettiin näyttämään omaa tavallisuuttaan.

    Tarkoitus oli blogauttaa aiheesta itsekin mutta saa nähdä jaksaako, tässä tärkeimmät pohdinnan aiheet. Tavallaan tuo aihe on ollut puskemassa pintaan pidempäänkin (vrt neloskappale).

  5. Kirsi, jep, sitä pohdintaa siitä, miten mediatalon ja toimittajan toiminnat voivat sekoittua yhteen ja onko sillä jotain merkitystä tässä on pyritty tietysti hakemaan. Ja tuota medialukutaitoisuutta ja -kritiikkiä myös.

    Kuten itse kirjoitin, niin minulle ei ole ongelma lukea blogeja tai lehtiä, joiden tiedostan toimivan tietystä näkökulmastaan. Eikä pelkkä blogin suosio velvoita mihinkään: olisihan se outoa, jos ruoka- tai muotiblogi ei saisi esimerkiksi hehkuttaa jotain mieluista tuotetta ilman, että olisi vaikka huolella testannut muut vastaavat tuotteet. Eiväthän nämä blogit edes pyri esiintymään asiantuntijan roolissa. Mutta kieltämättä nykyisin taidetaan suosituille blogeille asetettavan mitä omituisimpia vaatimuksia lukijoiden “palvelemiseksi”.

    Netti sentään antaa mahdollisuuden kaivella eri näkökulmia ja esimerkiksi selvittää noita asiayhteyksiä, joissa tietyt kommentit on esitetty. Jos siis on sitä kykyä ja halua mediakriittisyyteen.

  6. Kun pohditaan Shinglerin uskottavuutta (asia)toimittajana, kannattaa muistaa että Shingler on koulutukseltaan medianomi ja kannukset työelämän puolella on hankittu Kuningaskuluttajan juontajana. En tarkoita, että koulutus olisi ainut oikea reitti tietyn ammatin harjoittajaksi, mutta jos etiketissä tai alan käytännöissä on epäselvyyksiä niin tausta selittänee.

  7. Minttu, suuri osa toimittajista on kuitenkin opiskellut jotain muuta kuin journalismia tai viestintää. Minäkin puuhastelen freetoimittajana, ja pääaineena olen lukenut kuluttajaekonomiaa (sivuaineopinnoissa journalismiakin).
    Eiköhän siellä Kuningaskuluttajassakin journalistin ohjeet ole olleet mukana toiminnassa ja myös käytännön kautta toimintatavat tulleet tutuksi.

    Ja kuten sanottu: en nyt tahtoisi viedä tätä keskustelua niinkään henkilötasolle, vaan laajempaan pohdintaan mediatalojen ja niiden toimittajien toiminnasta mm. omassa verkkonäkyvyydessään.

  8. Muutama irrallinen ajatus:

    Olenkohan akateemisen koulutukseni ja maailmankuvani harhauttama, kun mietin missä ja keitä ovat ne medialukutaidottomat, joita niin kiivaasti suojellaan?

    Näissä keskusteluissa menevät iloisesti sekaisin journalismin, mielipiteiden ja tieteenfilosofian perimmäisiin kysymyksiin liittyvät tasot. Ongelmia aiheuttaa se, etteivät keskustelijat taida hahmottaa omaa, saati sitten muiden lähtökohtia. Kyse taitaa olla pitkälti siitä, millainen retoriikka kehenkin vetoaa.

    Kuka saa sanoa mikä on tärkeää ja minkä verran mikäkin ainsaitsee blogitilaa/ohjelma-aikaa/palstatilaa?

    Kiinnostava aihe kyllä, jota sopii pohtia!

  9. Maiju, oleellisia irrallisia ajatuksia, kiitos niistä! Tämä keskustelu kieltämättä menee helposti noihin perimmäisiin kysymyksiin. Enkä minä taida nyt kyetä syventämään keskustelua (huolimatta akateemisesta koulutuksestani ja maailmankuvastani :)) tässä yhteydessä.

    Mutta niinpä: median kannaltahan tietyt asiat ovat ikuisuuskysymyksiä eli esimerkiksi: miksi talousuutiset tai urheilu ovat paljon esillä, mutta kulttuuri vähemmän? Miksi muoti- tai neuleblogia yleisesti helpommin väheksytään kuin teknologiablogia?
    Tai saako toimittaja luoda itsestään myös asiantuntijan sen sijaan, että pysyttelisi vain tiedon välittäjänä?

  10. Mari Koo kirjoitti:
    “Tai saako toimittaja luoda itsestään myös asiantuntijan sen sijaan, että pysyttelisi vain tiedon välittäjänä?”

    Oheinen huomioini tältä päivältä.
    Vihreä lanka on haastatellut Shingleriä, joka puolestaan on haastellut Kemikaaliviraston johtajaa.
    Jälkimmäinen on ilmeisesti näissä kemikaaliasioissa sen verran sivussa, että edes hänen nimeään ei mainita jutussa.
    🙂

  11. Anja, tuo johtajan nimen mainitsemattomuus taitaa olla nettiin laitetun version moka: printtilehdessä sentään kerrotaan nimi (Geert Dancet) heti jutun alkuun 🙂

  12. Tulipas vähän tyhmä olo: lueskelin äsken aiempia kirjoituksiasi ja huomasin, että olit juuri käsitellyt tota sananvalta-asiaa. No, minua on hieman huvittanut tässä nimenomaan ekologisuuden otsikon alle asettuvassa keskustelussa (siis blogeja laajemminkin) miten väännetään peistä siitä, mitkä asiat ovat ympäristön kannalta mitenkin tärkeitä ja mihin kenenkin tulee keskittyä. Yksityiskohdat on varmaan kuitenkin niitä yksittäisen ihmisen kannalta merkittävimpiä.

    Tämä siis siksi, että tuli sellainen olo, että olisin tullut blogiisi esittämään uutana jotain, jota on just käsitelty. Olen tainnut lukea liikaa muiden blogien väärinymmärryskommentteja, kun täytyy tällä lailla selitellä…

  13. Maiju, älä huoli, en todellakaan oleta, että jokainen kommentoija olisi tutustunut siihen, mitä olen aiemmin kirjoittanut. Etenkin, kun tämä blogikirjoitus nyt on saanut tavallista enemmän huomiota. Enkä edes itse muista aina, mitä kaikkea on tullut naputeltua 😛

    Ja nyt siis myös YLEn puolelta Aallon Tuija pohtii tätä toimittajan roolia netissä. Jos siis YLEn suuntaan on vielä ajatuksia jaettavaksi, niin sinne siis kommentoimaan!

  14. Loistava keskustelunavaus ja hyvää keskustelua sen lisäksi. Tämä on tosi mielenkiintoinen aihe, josta olisi syytä puhu enemmänkin. Välillä tuntuu siltä, että nämä viestinnän välineet kehittyävät niin nopeasti, että etiikan pohtiminen jää väkisinkin jälkeen. Tällainen kun vaatii aikaa, toisin kuin uusista kengistä kuvan postaaminen.

    Eniten mua ehkä harmitti se, että Uuden Musta avaamisen yhteydessä ei kovin selkeästi kerrottu, että palvelu on ns. avoin-beta vielä tässä vaiheessa, ja sitä jämäkämpää asiasisältöä on luvassa ilmeisesti vasta myöhemmin keväällä. Sitä odotellessa en vielä tuomitse suuntaan tai toiseen.

  15. Itse olin aluksi innoissani Uudesta Mustasta, konsepti on tosi hyvä. Mutta kirjoittelu näyttää jatkuvan tasolla “mä oon toimittaja, ja mun mielestä..”. Rento tyyli on ihan ok, mutta puhekielinen teksti kuuluis jonnekin muualle kuin Ylen julkaisemalle sivustolle.

Comments are closed.