Pastanjauhantaa-blogia pitävän oululaispariskunnan mukaan yritykset osaavat lähestyä markkinointimielessä varsin asiallisesti. Tämä kävi ilmi, kun he (bloginimiltään Rosmariini ja Pippurimylly) kertoilivat tänään Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman SRE:n toimittajille järjestämässä tilaisuudessa omasta blogistaan.
Tosin he totesivat myös sen, että ruokablogien lukijoita häiritsee hieman, kun sama ruoka-aines pompsahtaa esiin useissa blogeissa samaan aikaan markkinointitempausten myötä.
Eli siis viestinä ruokafirmoihin voisi olla se, että kannattaisi vielä tarkemmin kohdistaa markkinointia sen sijaan, että tuotenäytteitä lähetellään laajalle joukolle.
Kaupallisuuteen ei enää suhtauduta niin kielteisesti?
Pastanjauhantaa-blogi on minullekin tuttu vuosien takaa, sillä se on perustettu 2005 ja silloinhan sentään vielä pystyi seuraamaan järjellisesti uusia blogeja. Sittemmin blogista on tullut hyvin suosittu, ja suunnitelmissa on kuulemma viedä toimintaa kaupallisempaan suuntaan mm. tuomalla mainostajat mukaan.
Tämä lienee yleistyvä suuntaus suomalaisissa blogeissa. Kaupallisuuteen ei enää suhtauduta niin kielteisesti kuin joskus aiemmin. Lukijamäärien kasvun myötä toiminnalla voisi tienata enemmän kuin karkkirahoja, ja käytännössäkin lienee havaittu, etteivät kaupallisuus ja kriittisyys sulje toisiaan pois.
Tänään todettiin jälleen myös se, että blogikommentointi on pääasiallisesti asiallista ja kannustavaa: Pastanjauhajat eivät ole montaa kommenttia joutuneet poistamaan.
Tämähän on myös yksi lempipaasausaiheitani: se, että nettikeskustelua tunnutaan edelleen usein leimattavan anonyymien törkeäksi huuteluksi, ei todellakaan ole koko totuus.
Nettietiketissä lähteet tuodaan esiin
Yksi paikalla olleista toimittajista kiitteli Pastanjauhajia siitä, että he kertovat ruokaohjeiden lähteet, jos heillä ne ovat tiedossa. Mitään varsinaista pakkoahan tähän ei ole, sillä ruokaohjeilla ei ole tekijänoikeutta. Hyvään nettietikettiin se toki kuuluu.
Minä en tietysti malttanut olla kommentoimatta, että edelleen (meillä) toimittajilla olisi opittavaa lähteiden kertomisen suhteen. Yhtä lailla varmasti myös painettuihin julkaisuihin päätyy ohjeita tai muita juttuja, joihin vähintäänkin innoitus on saatu verkosta. Eli siis sinällään toimittajat voisivat toimia esimerkillisesti ja kertoa taustoja vielä nykyistä useammin.
SRE:n tilaisuudessa esiteltiin myös M-Brainin kartoittamaa suomalaista, ruokaa käsittelevää nettikeskustelua. Mitenkään yllättävää ei liene se, että ruuasta kirjoitetaan paljon ja terve elämä hallitsee ruokakeskustelujen arvoa. Hinta tai eettisyys ei sen sijaan noussut esiin merkittävästi.
“Me tiedostavat” vs. tavikset?
Itse olin päivän tilaisuudessa läsnä etenkin sen vuoksi, että Kulutusjuhla-blogimme sai viime vuonna SRE:n Kuukauden blogi -tunnustuksen. Kuten jo silloin kirjoitin, niin SRE:ltä tämä palkitseminen on hyvä tapa saada näkyvyyttä ruuasta kiinnostuneiden netinkäyttäjien silmissä ja ruualla on erityinen merkitys kuluttajan elämässä, siis Kaj Ilmosen (2007) sanoin: “Ruoka on keskeinen biologisten, psykologisten ja sosiaalisten prosessien välittäjä elämässämme”.
Pöydässämme oli ylipäätään hyvää keskustelua Pastanjauhjien ja muiden pöytäseuralaisteni kanssa mm. ruuan hiilijalanjälkien mittauksesta, ruokaharrastuneisuudesta, maataloustukijärjestelmistä, luomusta, raaka-aineiden saatavuudesta ja kaltaistemme “ruokatiedostavien” kenties vääristyneestä mielikuvasta siitä, miten ihmiset ajattelevat ruokaansa.
Ruoka puhuttaa, mutta meneekö keskustelu välillä sitten liian “elitistiseksi” ja karkaa arjen ulottumattomiin?
Että hyvähän se on täältä Hakaniemen hallin ja runsaiden erikoiskauppojen nurkilta kertoilla, miten kiva on kokeilla kaikenlaista, vaikka sitten eettis-ekologista sapuskaa, kun on mahdollisuus ostaa monenlaisia raaka-aineita.
Ja kun minunkaan ei tarvitse kokata kuin itselleni (ja välillä vapaaehtoisesti ystäville), niin onhan se toista kuin huolehtia esimerkiksi lapsiperheen arjen ruokapyörityksestä.
Lisäys seuraavana päivänä:
SRE:n tiedote Ruokapuhe elää netissä – ihmiset hakevat reseptejä ja vertaistukea
Pastanjauhajien blogikirjoitus päivän kokemuksista: Nettiruokaa
“Minä en tietysti malttanut olla kommentoimatta, että edelleen (meillä) toimittajilla olisi opittavaa lähteiden kertomisen suhteen. Yhtä lailla varmasti myös painettuihin julkaisuihin päätyy ohjeita tai muita juttuja, joihin vähintäänkin innoitus on saatu verkosta. Eli siis sinällään toimittajat voisivat toimia esimerkillisesti ja kertoa taustoja vielä nykyistä useammin.”
Hesarissa, nettiversiossa siis kun en paperista lue, on eräs piirre joka suunnattomasti joskus häiritsee.
Viitataan johonkin netissä käytyyn keskusteluun, netissä julkaisuun artikkeliin tai vaikka videoon, ja sitten siihen ei linkitetä. Googlaamallahan useimmiten löytää, mutta olisi isolta julkaisulta parempaa palvelua linkittää suoraan jutun aiheena olevaan asiaan. Kyse ei siis ole siitä, etteikö lähdettä mainittaisi, mutta se pitää itse kaivaa esiin jos kiinnostaa.
Tai itse aiheena on esim. joku nettivideo ja se viedo pitää itse Youtubesta etsiä jos haluaa nähdä. Möh. Olen laiska.
Olen Stazzyn kanssa samaa mieltä tuosta häiritsevästä piirteestä. Ilmeisesti linkittämiset jätetään tekemättä koska pelätään lukijoiden poistumista ja paluun epävarmuutta. Kuitenkin se linkitys olisi itsellekin hyvä, hakukoneet diggaa moista toimintaa.
Tämäkin on itse asiassa varmaan ikuisuusaihe: muistelen, että vuosien mittaan on aika monessa blogissa (myös toimittajien) ihmetelty, että mikä siinä linkittämisessä on niin vaikeaa. Että kun tavisblogeissa siihen pystytään, niin mikset sitten muuallakin?
Jotkut ovat joskus vedonneet tietysti kiireeseen tai hankaliin julkaisujärjestelmiin. Jos niistä on kiinni, niin sitten kannattaisi muuttaa julkaisujärjestelmää tai ottaa jutun tekoon minuutti lisäaikaa.