Arvokeskustelu nousee eettis-ekologisen nippelitiedottamisen tilalle

Kävin tiistaina puhumassa kuluttajavaikuttamisesta kemian alan viestijöiden viestintäpäivässä. Saavuin itse paikalle ehtiäkseni kuulemaan Vihreän Langan päätoimittajan Elina Grundströmin puheenvuoron. Grundström on myös valokuvaaja Yrjö Tuunasen kanssa tehnyt kirjan Alkuperämaa tuntematon vuonna 2002.

Puheenvuoro olikin täyttä asiaa, ja muutamia lausuntoja pistin muistiin.

Ensinnäkin kommentti siitä, että yksinkertainen “nippelitiedottaminen” kuluttajille eettis-ekologisista teemoista väistyy. Sen tilalle nousee arvokeskustelu.

Yritysten on miettitävä esimerkiksi sitä, onko vaikkapa kertakäyttöastioiden valmistaminen arvojen mukaista vai pitäisikö toiminta suunnata uudelleen. Luonnonvaroja ei ole loputtomiin, ja yritysten pitää pystyä moraalisesti perustelemaan oikeutensa niiden käyttöön.

Jalanjälkimittarit eivät ole yksiselitteisiä

Grundström kommentoi myös sitä, ettei hän usko jalanjälkimittareiden tuovan suurta ratkaisua. Ne eivät ole yksiselitteisiä tai yksinkertaisia.

Olen samaa mieltä: erilaisiin jalanjälkilaskelmiin liittyy paljon hankaluuksia, eikä niitä voi verrata esimerkiksi elintarvikkeiden energiasisältöihin (esim. viime viikolla uutisoitu Hesarin paperi- vs. nettilehti, jutun otsikointia kritisoi Vaiheinen ja jutun keskusteluosiossa laskelmia epäillään monista syistä).

Tämä ei tietysti tarkoita sitä, etteikö tuotteiden ympäristökuormitusta pitäisi tutkia ja minimoida. Mutta esimerkiksi hiilijalanjälki on vain yksi ympäristövaikutusta mittaava taso, ja laskelmien teko hankalaa.

Peruslinjauksilla pääsee eteenpäin ilman merkintöjäkin

Esimerkiksi normaalilla päivittäistavarakauppareissulla toiminnan ja ostamisen yleislinjauksilla pääsee jo pitkälle oman hiilijalanjälkensä minimoimisessa. Siis näitä tuttuja: suosi kausi- ja kasvisruokaa, vähennä eläinperäisiä tuotteita, osta kasviksista ja juureksista erityisesti avomaalla kasvaneita, vältä pakasteita, mene kauppaan muuten kuin omalla autolla jne.

Tietysti kuluttajat sanovat haluavansa merkintöjä: kuulostaahan se houkuttelevalta ja ostamista helpottavalta. Mutta vaikuttaisivatko ne aidosti toivotulla tavalla? Ravintosisällöt ovat nykyisin pakkauksissa pakollista tietoa, mutta silti suomalaiset eivät syö terveellisesti.

Kuinka lasketaan ja mitä verrataan mihinkin – tuoteryhmän tuotteita keskenään vai esimerkiksi elintarvikkeiden koko skaalalla? Kuka tekee laskelmat ja määrittää kriteerit?

Elintarvikkeiden hiilijalanjäljestä järjestettiin nyt toukokuussa MTT:n järjestämä työpaja. Minutkin oli sinne kutsuttu, mutta en sairastamisen vuoksi päässyt. Työpajan keskustelua ja ongelmia esitellään Ruokatiedon artikkelissa, ja työ merkintöjen miettimiseksi siis jatkuu.

– – –

Itse siis puhuin tiistaina kuluttajavaikuttamisesta ja Porkkanamafiasta. Esillä oli tietysti netti ja sen vaikutukset kuluttajien toimintaan sekä tietysti myös Porkkanamafian leviämiseen ja viestintään. Verkko levittää kuluttajien kokemuksia ja näkemyksiä –  totuuksia, tunteita, tietoja kuin harhaluuloja. Ennen minua puhui Marttojen edustaja: se tietysti sopi hyvin, sillä Martat ovat kuluttajaliikkeenä uranuurtajia ja myös minulle jo lapsuudesta asti tuttuja.

Jäi tosi hyvä fiilis tuosta tilaisuudesta, ja Otaniemestä kotiin oli kepeää fillaroida!

Tagged: Tags

2 Thoughts to “Arvokeskustelu nousee eettis-ekologisen nippelitiedottamisen tilalle

  1. Tilaisuudesta jäi tosiaan hyvä fiilis. Kuuntelin kaikki esitykset ja jossain vaiheessa käsittelen aihepiiriä blogissani. Oli niin mielenkiintoisia näkökulmia.
    Mielenkiintoista oli esimerkiksi keskustelu jalanjälkimittareista. Kuluttajat tuskin merkkejä haluavat, laskentamenetelmät ovat hajanaiset ja osaa standardeista ollaan vasta tekemässä. Mielestäni jalanjälkimittarit ovat parhaimmillaan työkaluna, jolla etsitään kohtia, joissa ympäristövaikutukset ovat suurimmat. Kuluttajat eivät välttämättä mittareita tarvitse, mikä tuli esityksissäkin esille.

  2. Anja, harmi, etten itse ehtinyt mukaan jo alusta alkaen: on tosi virkistävää piipahtaa jossain ihan toisen alan tapahtumassa eikä vain näissä tyypillisissä elämääni kuuluvissa eli kulutustutkimukseen, nettiin tai vaikka ruokaan liittyvissä.

    Jalanjälkimittareista olen todellakin samaa mieltä. Saa nähdä, miten tuo puoli etenee: esim. ne elintarvikefirmat, joiden tuotteiden hiilijalanjälki on alhainen, tietysti mielellään asiaa mainostavat ja tekevät laskelmia. Mutta ei niitä välttämättä kaikkiin pakkauksiin asti tarvita kaiken tuon ongelmallisuuden vuoksi.

Comments are closed.