Muutama vuosi sitten harmittelin, miksi akateeminen maailma tuntui kokevan esimerkiksi blogikirjoittelun hankalaksi ja jopa uhkaavaksi. Tietysti myös moni yliopistossa vaikuttava vetosi perussyyhyn eli kiireeseen. Ei ole aikaa, on niin paljon muutakin kirjoitettavaa!
Ehkä yksi syy akateemisen ympyröiden haluttomuuteen nettiin on se, mitä Lauri Järvilehto taannoin blogissaan toi esiin arvioidessaan Katleena Kortesuon Tee itsestäsi brändi -kirjaa:
“Brändääminen synnyttää Porthanian käytävillä ja Fabianinkadun pimeillä kujilla vilunväristyksiä, jotka kuljettavat akateemikon mielen koluamaan Punavuoren ja Eiran hipster-hengessä sisustettujen mainostoimistojen nurkkia. Niiden kanssa hän ei halua olla missään tekemisissä. Tutkijan asiantuntemus perustuu rautaiseen substanssiosaamiseen. Brändääminen kuuluu helppoheikeille.
Ja kuitenkin: brändäämisessä ei ole suinkaan kyse turkoosin ja neonvioletin trendikkäästä yhdistämisestä tai kvartaalin trendisloganien hokemisesta. Brändäämisessä on kyse siitä, mitä joka ikinen asiantuntija tarvitsisi substanssiosaamisensa jälkeen kaikkein eniten: viestin kiteyttämisestä.”
Siis suomalaisessa yliopistomaailmassa ei ole tapana suuresti “brändätä” itseään, ja blogikirjoittelu voidaan nähdä nimenomaan tällaisena pahamaineisena toimintana. Niitä, jotka näin tekevät, voidaan katsella hyvinkin happamasti.
Mutta onneksi siis nykyisin löytyy jo hyviä tutkijanalkuja ja tutkijoita, jotka pitävät monipuolisia ja kiinnostavia blogeja. He tuovat esiin omaa osaamistaan ja avaavat meille maallikoille myös tutkimuksiaan ja niiden taustoja.
Mainitsen nyt vain pari esimerkkiä, joiden kirjoittajat peräti tunnen myös muuten kuin netistä.
Ensinnäkin Heikki Kerkkäsen Ajattelemisen pensaita ja puistoja. Heikki on yhteiskuntatieteiden maisteri ja tutkija, joka kirjoittaa mm. maahanmuutosta. Kannattaa lukaista esimerkiksi teksti “Mitä turvapaikanhakijoiden vastaanotto maksaa“.
Toinen, aihealueeltaan ja tyyliltäänkin erilainen, on Turun yliopiston professorin Jaakko Suomisen kirjoittama Koneen kokemu(y)s. Jaakko on tällä hetkellä “työstövapaalla” ja toimii erikoistututkijana projektissa “Tietokoneen toiset elämät”.
Kolmantena vielä Annukka Bergin blogi, johon hän lähinnä kokoaa muualla julkaistuja kirjoituksiaan. Tämä tapa sopisi varmasti monelle muullekin akateemiselle, joista tuntuu, että kirjoitettavaa on niin paljon, ettei varsinaiselle aktiiviselle blogille jää aikaan.
Juteltiin juuri tuosta aiheesta kahden arkeologin alun kanssa viikonloppuna. Ruotsissa on lähes joka kaivauksella blogi ja Suomessa huomattavasti heikompi tilanne.
Itse en ole niinkään ajatellut brändäyksestä syntyvää kauhua, vaan mahdollisen keskeneräisyyden tai osaamattomuuden paljastamisen pelkoa.
Listaasi lisäksi Helsingin Yliopiston historian alan ryhmäblogi, joka on minusta löytänyt sopivan linjan projektitiedotukselle:
http://blogs.helsinki.fi/sveaborg-project/
Kaisa, varmasti totta, että osaamattomuuden paljastuminen on yksi merkittävä syy.
Kiitos blogilinkistä! Varmasti on joukoittain lisää hyviä blogeja, joista minulla ei ole mitään tietoa 🙂
Hei kiitos linkistä ajattelemisen pensaisiin!
Akateemisen blogikirjoittelun lisäksi toinen aihe olisi akateeminen wikipediakirjoittelu. Kummallista, miten asiantuntijat eivät tartu oman asiantuntemuksensa alaan kuuluvien wikiartikkelien selkeisiin puutteisiin. Se on kuitenkin niin helppoa ja vaivatonta. Asiantuntijalle erityisesti lähteiden lisääminen olisi tosi nopea homma, ellei sisältöä jaksa alkaa muotoilemaan uusiksi.
Joo, wikipediaan soisi akateemisten paneutuvan sen sijaan, että vain tuhahtavat, ettei se ole luotettava. Tuo lähteiden lisäys olisi todellakin kannatettavaa puuhaa.
Wikipediakirjoittelusta avauduin alkuvuonna.
Linkkasin kirjoituksen FB:hen. Yksi akateeminen tutkija avautui siellä pitkähköillä kommenteilla, joita en tietenkään voi suoraan kopsata, mutta parafreesataan.
Hän koki tekstisi syyllistämiseksi. Että syytetään epämodernisuudesta, kun käyttää aikansa palkkatyönä tehtävään kirjoittamiseen ja kontribuoi oman alan julkaisuihin. (Usein esitetty syy popularisoivan tekstin tuoton vähäisyyteenhän on se, ettei siitä tule akateemisia krediittejä.) On hyödyllisempää valmistella kursseja, luentoja ja esitelmiä kuin kirjoittaa “diipadaablogia”.
Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että blogilla tai edes ajantasaisella tutkimuskuvauksella yliopiston kotisivuilla olisi merkitystä työlle. Mutta nytpä tiedän millä termillä kyseinen FB-kaveri kuvaa minun kirjoitustoimintaani…
Vaikka ehdin jo Ruotsia arkeologiakaivausten osalta kehua, on sielläkin tutkijoiden bloggaus vähäistä. Aktiivista ajatuksen promoamista on tehnyt Åsa M. Larsson omassa blogissaan Ting & tankar (http://tingotankar.blogspot.com/ ). Vasemmasta reunasta löytyy kirjoituksistaan koostuva “Lilla Vetenskapsbloggskolan”.
Kuten arvata saattaa, niin tarkoitukseni ei ole syyllistää, vaan mieluiten tietysti kannustaa ja auttaa noiden esimerkkienkin kautta näkemään blogikirjoittamisen hyödyt myös tutkimuksen ja työn kannalta. Kuten sinä Kaisa olet varmasti itse havainnut 🙂
Moni akateemisen maailman edustaja tehnee paljon työtä, jota voisi avata blogiinkin suhteellisen pienellä vaivalla. Kuten vaikka niitä luentojen valmisteluja.
Eikä blogin tarvitse olla mikään niin syväluotaava, vaan sehän voi olla vain satunnaisia havaintoja.
Ymmärrän hyvin sen, että blogi tai muu vastaava kirjoittaminen koetaan turhaksi tieteellisten artikkelien tai muun hyödyllisen rinnalla. Silti itse koen, että tutkijoiden velvollisuutena, etenkin, jos verorahoilla tekevät työtään, olisi myös popularisoida aiheitaan itse.
Kiitos vaan, että minua tänne tietämättäni lainattiin. Se on vissiin tätä nykaikaa, että aina saa olla varuillaan joutumisesta tietämättään ties mihin, vaikka nimeä ei toki mainitakaan. Mutta esiinnytään nyt sitten täällä ihan itse ja omalla nimellä. Kirjoitin vain facebookissa, että päivät pitkät kirjoitan artikkeleita, maakuntahistoriaa, viimeistelen väitöskirjaani, mietin tulevaa pääkirjoitusta ja vastaan kollegoiden sähköposteihin sekä ns. tavallisilta ihmisitä tuleviin kysymyksiin. En tee sitä – kuten Kaisa kai olettaa – pelkästään saadakseni tieteelllisiä krediittejä, vaan koska se on hauskaa. Ihan totta, minä pidän siitä! Kirjoitan vapaa-ajallakin kaikenlaista populaaria pikkukivaa historiaa sukututkijoiden lehtiin ja joskus paikallislehtiinkin, josta en hyödy tieteellisesti tippaakaan. Samoin teen paljon sukututkimuskurssien valmistelua sekä suunnittelen luentoja ja esitelmiä. Se vie aikaa ja vaatii koneella istumista. Jos olisin virassa, olisi niiden päälle vielä hallinnollisia asioita, opiskelijoiden ohjausta, esseiden tarkistuksia, opinnäytteiden lukemista. Puhumattakaan, että monilla meistä akateemisista tutkijoista on perhekin kotona odottamassa…
Olen iltaisin usein niin uupunut etten enää yksinkertaisesti jaksa istua tietokoneella avautumassa blogilla ammatistani ja akateemisesta elämästä. Ei riitä vuorokaudessa tunnit eikä se inspiroi. Hei, kamoon, se on mun työtä ja arkea! Mieluiten voisinkin perustaa jonkun harrastusblogin kuten Kaisa on tehnyt. Vaikka puutarhanhoidosta. En oikein ymmärrä miksi minun pitäisi jaksaa pitää blogia työstäni ja ammatistani teidän uteliaiden iloksi? Koen enemmän hyötyväni siitä, että opastan ja autan lukuisia ihmisiä monilla muilla tavoin. Popularisoin ja markkinoin historiaa mielestäni koko ajan enkä koe istuvani norsunluutornissa. Syyllistyn myös siitä, että vedotaan verorahoilla tehtävään tutkimukseen, joka velvoittaisi avautumaan siitä julkisesti. Sitähän me juuri teemme, kun julkaisemme tuotoksiamme kirjoina ja artikkeleina. Blogikirjoittelu ei mielestäni ole lähellekään yhtä arvokasta kuin julkaista erilaisia historiaan liittyviä artikkeleita lukijoiden iloksi tai pitämällä omasta tutkimusaiheestaan esitelmiä tai kursseja. Olisiko niistä luopuminen ja sen ajan uhraaminen akateemiseen blogikirjoitteluun tutkijankammiossa järkevää? Minusta ei ole. Kuten totesin mieluummin käytän ylimääräisen vapaa-aikani lenkkeilyyn, puutarhanhoitoon ja läheisten kanssa olemiseen enkä sen miettimiseen, että mitähän taas tänäänkin vääntäisin työstäni blogiin.
Tiina, sinullahan olisi tuossa siis paljon valmista materiaalia, jonka voisi kopioida myös nettiin. Siis kuten Annukka Berg on tehnyt blogissaan: hän on julkaissut alunperin muualle kirjoittamiaan juttuja.
Esim. nuo nuo sukututkijoiden lehtiin kirjoittamat artikkelit olisivat varmasti hyvää luoettavaa blogimuodossakin: miksi jättää niitä vain lehtiin, kun ne voi tallentaa myös mahdollisen laajemman joukon luettavaksi? Tai vaikka tiivistelmät tutkimusartikkeleistasi? Tai jos vastaat tavallisen ihmisen kysymykseen, niin ehkä sama kysymys vaivaa jotakuta muutakin ja sen vastauksesi voisi julkaista blogiisi, joten säästyisit seuraavan kerran vastaamasta samaan kysymykseen?
Blogin kautta ne tekstit voisivat tavoittaa niitäkin kiinnostuneita, jotka eivät juuri noita kyseisiä mainitsemiasi julkaisuja lue, mutta silloin ei tarvitsisi myöskään varsinaisesti kirjoittaa uutta sisältöä.
Minustakin on mahtavaa pitää esitelmiä. Mutta vielä hienompaa on, jos pidän esitelmän ja kirjaan lyhyesti siitä jotakin nettiin. Jos siitä on powerpointit tai vastaavat, niin nekin voi ladata jakoon. Näin esitelmään voivat palata ne, jotka olivat paikalla, mutta sen voivat “löytää” myös ne, jotka eivät olleet läsnä. Ei se vie kovin montaa lisäminuuttia.
Eli en missään nimessä halua tuputtaa ketään ajatukseen, että pitäisi vääntää väkisin joka päivä tai viikko jotakin blogiin. Tutkijoilla vain on mielestäni jo valmiina usein niin paljon hyviä materiaaleja, joiden hyödyntäminen blogiin olisi pieni vaiva, joka voisi ajan myötä osoittautua yllättävän arvokkaaksi. Siksi haluaisin tsempata edes yrittämään 🙂 Tosin tiedän, ettei blogia kannata aloittaa, ellei siihen ole omaa motivaatiota.
Harrastusblogit ovat tietysti mainio tapa päästä sisälle blogimaailmaan, -verkostoihin, -kommentteihin ja muuhun tähän liittyyvään. Olen sitäkin suositellut yliopistolaisille: omasta harrastuksesta on helppoa ja kivaa kirjoittaa, ja monessa aiheessa pääsee pitkälle kuvienkin käytöllä.
Jälkijättöisesti vielä muistiin yksi kaverilta saatu linkki englanninkieliseen blogikirjoitukseen, jossa tieteellisen bloggaamisen etuja lueteltu melko kattavasti http://www.dictionaryofneurology.com/2011/04/why-academics-should-blog-college-of.html
Juttu ja seurannut keskustelu olivat hyvin mielenkiintoiset. Jäin hämmästymään tässä näkökulmien erillisyyttä – sitä, miten yhtäältä on ihmisiä, jotka ovat hyvin sisällä akateemisessa maailmassa, mutta joille blogimaailma on ajatuksena jos nyt ei ihan vieras niin kuitenkin etäinen, ja toisaalta on ihmisiä, joille blogit ovat varsin luontainen kanava, mutta joille akateemisuuden konventioiden (ja sille näöltään “ominaisten” (perinteisten) julkaisukanavien) sisäistäminen tuottaa haasteita. 🙂
Ihannetilanne kai olisi, että hallitsisi (l. tuntisi omakseen) molempien maailmojen kielelliset ja kulttuuriset konventiot (ja kykenisi sujuvasti vaihtamaan & kääntämään niiden välillä), jolloin viestinnälle ei olisi ainakaan tarpeettomia ajatuksellisia esteitä. Ajan & voimien rajallisuus on sitten eri asia, ja yleensä tulee vastaan käytännön rajoitteena.