Blogit ja Facebook näkyvät suomalaisessa kaunokirjallisuudessa

Syksyn mittaan olen suorastaan ahminut romaaneja laidasta laitaan eli kirjasto on ahkera vierailukohteeni. Kirjaläjästä on jäänyt mieleen, miten sosiaalinen media näkyy myös varsin luontevana osana suomalaisia nykyromaaneja.

Tästä kolme esimerkkiä:

Jarkko Tontti: Sali
.
Tontin oma kokemus blogeista näkyy selvästi. Kirjassa peräti kahdella kolmesta päähenkilöstä on blogi. Toinen on anonyymi tarkkailija, Akkuna-Alma, toinen taas nuoren aktiivipoliitikon asiablogi. Akkuna-Alma pohtii kirjan mittaan usein blogiaan ja myös sen kommentteja.

Johanna Sinisalo: Enkelten verta
Sinisalon uusimmassa päähenkilön pojan blogit ovat tärkeässä roolissa. Toinen blogeista on anonyymi, eläinten oikeuksia puolustava kokonaisuus. Sen avulla eli blogin kommenttien kautta Sinisalo nostaa esiin myös vastareaktiot sekä nettikeskustelujen vänkäämispuolen (olikohan peräti Hitler-korttikin mainittu jossain?).

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Jääskeläisen teoksessa Facebook on vahvasti läsnä. Sen kautta kohdataan jo unohtuneita ihmisiä, ja toisaalta kirjan edetessä seurataan myös päähenkilön vaimon ja lapsen vaiheita.

Näitä kolmea kirjaa lukieassa tuntui, että sosiaalinen media on luonteva osa teoksia. Sitä ei siis tarvitse ylikorostaa (kuten muistelisin joskus pari vuotta sitten kokeneeni jotain romaania lukiessani), mutta sen avulla voidaan tuoda kirjoihin uusia ulottuvuuksia.

Niin, näistä kolmesta kirjasta mielestäni paras oli Sinisalon teos. Suosittelen lämpimästi! Ja tänne suuntaan saa heitellä suosituksia esimerkiksi kaunokirjallisuudesta, jossa blogit ovat hyvin mukana.

Tagged: Tags

3 Thoughts to “Blogit ja Facebook näkyvät suomalaisessa kaunokirjallisuudessa

  1. Kyllä, sosiaalinen media on mukavasti arkipäiväistynyt. Itse havaitsin tämän viime keväänä telkkarisarjoja katsoessani ja kirjasin havaintoja blogissani aiheella Some tappaa (tv:ssä) http://availa.net/2011/04/01/some-tappaa-tvssa/. Hienoa että some ei ole itse asiana, vaan osana aktiivista toimintaa. Täytyypä herätellä tietoisuutta myös kirjoja lukiessa ja ensiksi lukea tuo Sinisalo.

  2. Jos miettii nykyaikaa ja kirjassa on useampi nuorehko päähenkilö, aika hassua olisi, jos kellään ei olisi Facebook-tunnuksia… Suurin vaikutus kirjojen juoneen on se, että Facebookin kautta on erittäin luontevaa törmätä oikeastaan kehen tahansa, jonka kanssa on koskaan ollut tekemisissä. Se ei olisi useinkaan ollut uskottava juonenkäänne aikaisemmin.

    Esikoisromaanissani Marian ilmestyskirja Facebook vaikuttaa juoneen jonkin verran – sieltä löydetään vanhat kaverit ja saadaan selville seurustelusuhteet, joita ei välttämättä haluaisi tietää. Tärkeämpi osa juonta on kuitenkin YouTube, jonne päähenkilö päätyy siirtämään tekemiään videoita ja siten mm. tutustuu erääseen tärkeään henkilöön.

    Seuraavassa romaanissani netti ei esiinny käytännössä ollenkaan, sillä päähenkilö on vuoteenoma ja tein tietoisen valinnan, ettei hän pysty käyttämään nettiä (sillä muuten hän varmaan roikkuisi siellä koko ajan). Nyt työn alla olevassa kirjassa Facebook mainitaan muutaman kerran, mutta ei missään isossa roolissa. Wikipediaa sen sijaan tavataan vähän enemmän. Kahdella henkilöllä on blogit, joita kirjan tämänhetkisessä versiossa myös lainataan, mutta en ole varma jäävätkö ne lopulliseen kirjaan (juoneen ne eivät vaikuta). Melko isossa roolissa on myös suljettu nettiyhteisö, josta annetaan ymmärtää, että se on luultavasti sähköpostilista (tai suljettu foorumi).

    Harjukaupungin salakäytävät oli mielestäni mainio ja Sinisalo on joululahjalistalla.

    Douglas Couplandin kirjat tuppaavat olemaan varsin nettiaiheisia, jo 90-luvulla, mutta en muista, mitä kaikkia sosiaalisia medioita niissä on käytetty. Jossain uusimmista käytettiin kännykkäpaikannustakin, tosin se ei tainnut vaikuttaa juoneen.

    Jos haluat todellisen “some-kirjan”, niin Christer Sundqvistin Sietämätön leveys, joka tapahtuu hyvin pitkälti netin keskustelufoorumeilla yms. Sääli, että kirja on kaunokirjallisesti hieman lattea, koska se keskittyy saarnaamaan – ei netistä vaan karppaamisesta(!).

  3. Anna, kiinnostava kirjoitus sinulta: en itse omista televisiota, joten en seuraa tv-sarjoja. Paitsi mitä nyt Yle Areenan kautta näkyviä: Pasilassahan juuri poliisit aloittivat blogin, mutta huonosti kävi, kun oli yksi ärhäkkä kommentoija.

    Maija, kiitos vinkeistä ja kirjoittajan näkökulmasta! Kirjan pitää tietysti toimia teoksena, eikä vain ylikorostaa sitä, että tässä nyt ollaan netissä jne.

Comments are closed.