Kun profiilikuvani päätyivät pikselimaalauksiksi

Nyt seuraa mainostusta eli pääsen taas esittelemään taiteilijapuolisoni osaamista ja tekemisiä. Samin näyttely “Kaksituhatta havaintoa ystävistä” aukeaa tällä viikolla Galleria Forsblomilla Helsingissä. Siellä on maalattuna niin minut kuin useita muita Samin Facebook-kavereita eli profiilikuvista tehtyjä pikselimaalauksia.

Sami Lukkarinen: Mari (2011)

Juttelemme tietysti miehen kanssa usein nettikuvista, niiden merkityksistä ja muutoksista. Nykyisin yhä useammalla on jonkinlainen profiilikuva verkossa ja vähintään siellä Facebookissa. Niin se maailma muuttuu: silloin, kun itse aloitin blogien parissa, niin harva paljasti kasvonsa. Minullakin oli ensin kuva vain hymystäni.

Klassista muotokuvaa ja piiloutumista graffitien taakse

Kysyin Samilta, miksi hän valitsi maalattaviksi juuri oheiset kaksi kuvaani viime vuodelta.

Tummataustainen kuva viehätti miestä nimenomaan taustan vuoksi. Se tuo kuvaan klassisen muotokuvamaalauksen tunnun. Alunperin kuva on otettu vaakatasossa: makaan kuvassa sohvalla, jonka olimme juuri saaneet Kierrätyskeskukselta uuteen asuntoomme. Samin mukaan kuva vinksahti kiinnostavasti, kun sen käänsi pystyyn.

Toisen kuvan nappasin kännykällä baselilaisessa julkisessa vessassa peilin kautta. Tässä kuvassa Samia kiinnostivat jo hänen aiemmista maalauksistaan tutut elementit: graffitit, peilin käyttö ja tietynlainen piiloutuminen. Peilin kautta kuvaaminen tuo teokseen kylmiä sävyjä, mutta toisaalta punainen takkini hehkuu kuvassa.

Kuvassa poseeraan taulun edessä Samin työhuoneella.

Sami Lukkarinen: Public Toilet Madonna (Mari), 2012

Profiilikuva luo ensivaikutelman

Iltani iloksi haeskelin vähän suomalaisia näkemyksiä profiilikuvista. Törmäsin Henrik Saaren graduun (PDF), jossa Facebookia käyttäneet olivat haastatteluissa mieltäneet profiilikuvan tärkeäksi erityisesti silloin, kun profiilia katsotaan ensimmäistä kertaa. Ryhmäkeskusteluissa oli mainittu myös muiden, kuten harrastuksia tai perhettä, käsittelevien kuvien tärkeys, joiden ajateltiin viestivän paljon kyseisestä henkilöstä. (Saari 2010, 64).

Jokainen profiilikuvia katsellut tietää varmasti omasta kokemuksestaan, millainen merkitys niillä on.

Itse kuulun niihin, jotka voivat Facebookissa vaihtaa kuvaansa välillä varsin aktiivisesti. Twitterissä ja monessa muussa palvelussa olen sen sijaan melko uskollinen samalle kuvalle: näissä viestin enemmän myös tuntemattomille, joten pysyvä profiilikuva helpottaa hahmottamaan, kuka on kyseessä.

Facebookissa omalla kuvalla leikittely tuntuu sallitummalta. Kuten voi arvata, niin tuo alempi kuva on tällä hetkellä profiilikuvani.

Lisää Samin tämän näyttelyn teoksia voi tietysti katsella jo Facebookissa. Avajaiset ovat nyt torstaina 15. päivä klo 17 alkaen, ja sinne kaikki ovat tietysti tervetulleita.

Edellisen Samin näyttelyn alla jututin miestä vähän enemmän, joten jos taustat pikselimaalauksiin kiinnostavat, niin tuosta tekstistä voi olla iloa.

Sami Lukkarinen: Kaksituhatta havaintoa ystävistä. Galleria Forsblom, 16.3. – 8.4. Lönnrotinkatu 5, Helsinki. Avoinna ma-pe 11-18, la 11-16, su 12-16.

Tagged: Tags

2 Thoughts to “Kun profiilikuvani päätyivät pikselimaalauksiksi

  1. Kiitos kun huomioit blogini Kemikaalikimarassa!

  2. Heidi, kyllähän hyviä blogeja on syytä välillä huomioida: pitäisi tehdä sitä enemmänkin.

Comments are closed.