Blogit markkinoimassa trendikkäästi

Muokkaus myöhemmin: virke oli jäänyt vajaaksi, joten ajatus oli poikki. Sain eilen Trendi Look-lehden. Tapahtuma on blogihistoriallinen, sillä lehti tuli minulle, koska Trendin Kerstin Lönnrot jätti tähän blogiin kommentin Trendin muotiblogäänestystä käsitelleeseen kirjoitukseeni ja tarjosi ilmaista lehtinäytettä. Kyseessä on siis ensimmäinen kerta, kun olen saanut jotain tavaraa blogini perusteella: Kulutusjuhlassa olemme kertoneet, että meitä saa … Continue reading "Blogit markkinoimassa trendikkäästi"

Blogien merkkipäivät ja niiden muistaminen

Appelsiinin tuoksua -blogissa juhlittiin tänään blogin 1-vuotispäivää. Varsin moni blogi havainnoi erilaisia lukuja: blogin ajallista pituutta, kirjoitusten tai kävijöiden tasalukuja. Näitä merkkipaaluja juhlistetaan esimerkiksi muistelemalla menneitä, kiittelemällä lukijoita, hämmästelemällä oman bloginpitoa (“enpä olisi uskonut, että tämä näin kauan jatkuu”) tai järjestämällä kilpailuita. Bloginpitäjä esimerkiksi palkitsee tietyn kävijän: esimerkiksi kävijälaskurin mukaan 50 000. vierailija saa jotain … Continue reading "Blogien merkkipäivät ja niiden muistaminen"

Blogilukutottumuksista

Ollia kiinnostaa ihmisten blogienlukutavat. Hän kyselee seuraavia: milloin viimeksi poistit blogin/blogeja rss-lukijasta/suosikeista ja miksi? miten tiuhaan tilaat uusia blogeja tai poistat entisiä? tapahtuuko se edes jokseenkin säännönmukaisella tahdilla? Poistan blogeja RSS-lukijastani (Google Reader) harvakseltaan. Tällä hetkellä tilauksessa näyttää olevan kaikenkaikkiaan 260 lähdettä (näistä varmaan 95 prosenttia on blogeja). Tilausten määrä kohoaa koko ajan, sillä napsuttelen … Continue reading "Blogilukutottumuksista"

Verkkoproosaa tutkimuksellisesti

Olen yrittänyt perehtyä Risto Niemi-Pynttärin viime kuun lopussa tarkastettuun väitöskirjaan Verkkoproosa – tutkimus dialogisesta kirjoittamisesta. Niemi-Pynttäri on julkaissut myös väitöstilaisuuden lektion (väitöksen yleistajuinen esitys) omassa KunKirjoitan -blogissaan. Kyseessä on laaja työ (sivujakin melkein 500) ja koska aihe menee ohi oman osaamisen, en osaa kokonaisuudessaan sitä arvioida, koska kirjallisuuden ja puheen tutkimus ja esimerkiksi niiden genret … Continue reading "Verkkoproosaa tutkimuksellisesti"

Blogiluottamuksen arviointia

AC Nielsen julkisti mainonnan luottamusta maailmanlaajuisesti käsittelevän raportin. IT-Viikon juttuun oli napattu otsikoksi “Suomalaiset eivät luota blogeihin”. Totta on, että Nielsenin tutkailussa suomalaiset ovat kaikken vähiten ilmoittaneet luottavansa netissä, kuten blogeissa, kerrottaviin mielipiteisiin (37 prosenttia). Mutta ongelmahan näissä tutkimuksissa on se, että meillä blogit ovat vielä nuoria verrattuna esimerkiksi Yhdysvaltoihin. Ihmekös se, etteivät ihmiset luota … Continue reading "Blogiluottamuksen arviointia"

Julkisuuttani hallitsemassa

Viime aikoina olen taas useamman kerran törmännyt seuraaviin toteamuksiin blogaamisestani puhuessani: “Ai blogit, joo… Olen minä niistä kuullut, mutta en kyllä viitsi lukea.” Ja toinen: “Minä en ainakaan halua kertoa itsestäni mitään nettiin.” Ensimmäinen lausahdus kertoo mielestäni siitä, että asenteet blogeja kohtaan ovat muuttuneet. Vielä vuosi sitten sain selitellä, että mitä ne blogit ovat. Nyt … Continue reading "Julkisuuttani hallitsemassa"

Blogitekstien tulkinnan ja tuottamisen vaikeuksia

Tämä Polkkapossun blogikirjoitus on osuva muistutus siitä, ettei se nuorten nettilähdekriittisyys ole vielä ihan kohdallaan: “Heh, sain muuten vihaista sähköpostia eräältä kasiluokkalaiselta, joka oli käyttänyt sivuillani olevia juttuja lähteinään jossain koulutyössä. Ihan vinkkinä vaan kaikille lukijoilleni, että jos jutussani lukee vaikkapa Yksi kuuluisimmista lihamurekkeista syntyi Golgatan keittiössä vuosisatoja sitten, kun paikallinen kokki hihkaisi: “Se on … Continue reading "Blogitekstien tulkinnan ja tuottamisen vaikeuksia"

Markkinointi näkyy jo Ruotsin blogeissa

Ruotsalainen PR-toimisto Mahir on tutkinut blogitekstien vaikutusta lukijoiden ostokäyttäytymiseen (via): “Bland annat hävdar närmare 60 procent att de genomfört ett köp efter att ha läst om en produkt på en blogg. Undersökningen visar också att förtroendet för bloggarnas kunskap och den upplevda kvaliteten på bloggarnas innehåll är mycket högt, vilket kan vara en del av … Continue reading "Markkinointi näkyy jo Ruotsin blogeissa"

Blogivaikuttavaa lehteilyä

Mitvit herätti keskustelun “oikeasti tärkeän” blogin luomisesta. Hesarin Maija Aalto nosti esiin sen Blogiskoopin, jonka itsekin tällä viikolla mainitsin. Ja Sun Äitis miettii näiden pohjalta: “Oisko, voisko olla, että kohta on käsillä se hetki, jolloin Suomessakin blogeista tulee muutakin kuin seurustelupiirejä?” Lisäksi Erkka pohtii Aamulehden tapaa käsitellä blogeja aineistonaan. Blogilehden suunnittelu ja kaipuu ei ole … Continue reading "Blogivaikuttavaa lehteilyä"

Kyllä kuluttaja taas tietää

Tutkimusyhtiö Deloitte kannustaa raportissaan (pdf) ajan henkeen sopivasti kysymään kuluttajien mielipiteitä. “Companies could either analyze discussions on Internet forums or ask consumers directly to rewiev new movies, plays and restaurants, rather than just rely on the opinions of professional journalists. This approach could create a more interactive and intimate relationship with customers.” Raportissa nähdään tietysti … Continue reading "Kyllä kuluttaja taas tietää"