Lautasmatka-kirjani sukeltaa ruokaan liittyviin tarinoihin

Pidän ruuasta, kirjoittamisesta ja tarinoista. Joten miten mahtavaa olikaan tehdä Lautasmatka-kirja, jota varten sain penkoa esimerkiksi tomaattia, kahvia, suolaa, sokeria, muskottia, 1960-luvun margariiniskandaalia, hampurilaisravintoloita, lemmenruokia, 1990-luvun rasvattomuusintoilua, maidon roolia Suomessa, kasvissyönnin ja purukumin historiaa, vitamiinien keksimistä, kultaista riisiä ja broilereiden maailmanvalloitusta. Moni näistä aiheista oli minulle tullut jollain lailla tutuksi vuosien aikana, mutta nyt sain … Continue reading "Lautasmatka-kirjani sukeltaa ruokaan liittyviin tarinoihin"

“Hunajani on väärennettyä” -epäily oli esillä jo sata vuotta sitten

Ruuan alkuperä ja mahdolliset alkuperään liittyvät huijaukset ovat nykyisin esillä laajasti. Mutta mitään varsinaisesti uutta asiassa ei ole: eiköhän erilaisilla huijauksilla ole yritetty tehdä rahaa (tai parempia oravannahkoja) niin kauan, kuin se on ollut mahdollista. Mutta pakko myöntää, että vuoden 1913 Kekri-lehden teksti mahdollisista väärennetyistä hunajista pysäytti. Siis sata vuotta sitten on jouduttu pohtimaan, onko … Continue reading "“Hunajani on väärennettyä” -epäily oli esillä jo sata vuotta sitten"